Kahdeksan vuotta yllätyksiä – lue Ulvilan surmajutun käänteistä aikajanalta

Ulvilan kiemuraista murhamysteeriä on yritetty selvittää pian kahdeksan vuoden ajan. Vuodesta 2009 lähtien poliisin pääepäiltynä on ollut surmatun Jukka S. Lahden vaimo Anneli Auer.

Jutun keskeisimmät käänteet löytyvät kuvan päältä olevasta mustasta palkista, kun viet hiiren kursorin punaisten pallojen päälle.

Murhaa on käsitelty tähän mennessä jo kolmesti ja maanantaina alkaa neljäs kierros. Tähän mennessä Satakunnan käräjäoikeus on kahdesti todennut Auerin syylliseksi miehensä murhaan, Vaasan hovioikeus on puolestaan katsonut Auerin olevan syytön.

Nyt Auerin syyllisyyttä punnitaan jälleen Vaasan hovioikeudessa. Lue aikajanalta, miten tähän pisteeseen on tultu.

2006
icon aikajana

1.12.2006 Henkilöstövalmentaja Jukka S. Lahti, 51, tapetaan kodissaan Ulvilan Tähtisentiellä.

Vaimo Anneli Auer soittaa ennen aamukolmea hätäkeskukseen. Puhelun taustalta kuuluu kamppailun ääniä. Vaimo kertoo poliisille taloon tunkeutuneen miehen surmanneen hänen miehensä.

Paikalta löytyy surma-ase, Fiskarsin veitsi. Toista murha-asetta, tylppää esinettä, ei löydy.

icon aikajana
2007  

Poliisi julkaisee kuvan surma-veitsestä elokuussa 2007.

icon aikajana
2009

Poliisi alkaa tutkia keväällä entistä tarkemmin uhrin vaimon mahdollista osuutta surmaan.

28.9.2009 Porin käräjäoikeus vangitsee Anneli Auerin ”todennäköisin syin” surmasta epäiltynä.

30.9.2009 Poliisi tiedottaa Auerin tunnustaneen surman. Sittemmin syytetty kertoo muistikuviensa surmayöltä olevan hyvin hatarat. Puolustuksen mielestä tunnustus on spekulaatiota.

icon aikajana
2010 

12.11.2010 Satakunnan käräjäoikeus tuomitsee Anneli Auerin murhasta elinkautiseen.

icon aikajana
2011

1.7.2011 Hovioikeus toteaa Auerin syyttömäksi.

1.8.2011 Syyttäjät hakevat korkeimmasta oikeudesta valituslupaa.

16.9.2011 Auer vangitaan epäiltynä useista seksuaali- ja väkivaltarikoksista. Osin samoista rikoksista vangitaan aiemmin samalla viikolla Auerin entinen miesystävä. Rikosten epäillään tapahtuneen lähinnä vuosina 2007 ja 2008.

icon aikajana
2012

10.2.2012  Poliisin esitutkinta seksuaalirikoshaarasta valmistuu. Aineistoa on yli 3 000 sivua ja kymmeniä tunteja ääni- sekä kuvatallenteita.

29.2.2012 Auerin ja miehen oikeudenkäynnin valmisteluistunto Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa alkaa. Molemmat ovat olleet vangittuina syksystä asti epäiltyinä seksuaalirikoksista. Kumpikin on vaatinut vangitsemisen kumoamista joitakin kertoja, mutta käräjäoikeus on jatkanut vangitsemisia.

6.3.2012 Seksuaalirikostapauksen pääkäsittely alkaa. Käsittelylle on varattu yli 30 päivää, viimeiset päivät ovat kesäkuussa. Tapausta käsittelee kolme tuomaria. Kaksikkoa vastaan on yhteensä 32 syytettä, niistä 14 koskee Aueria. Joukossa on muun muassa syytteitä useista törkeistä seksuaalirikoksista.


tatuointi icon
 

8.5.2012. Anneli Auerin lapsilleen piirtämä tatuointi kuvattuna oikeuden lisätutkinta-aineistosta. Näin Anneli Auer kuvitti kirjeensä lapsilleen. Hän kertoi vitsinä, että harkitsee piirtämänsä tatuoinnin ottamista.

9.5.2012  Korkein oikeus myöntää syyttäjille ja osalle asianomistajista valitusluvan murhajuttuun liittyen.

29.6.2012 Auer tuomitaan Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa seksuaalirikoksista seitsemän vuoden vankeusrangaistukseen.

Elokuu 2012 Anneli Auer tekee Satakunnan poliisille tutkintapyynnön Ulvilan surman esitutkinnasta.

lokakuu 2012 Ulvilan murhan entistä tutkinnanjohtajaa Juha Joutsenlahtea epäilllään virka-aseman väärinkäyttämisestä.

16.10.2012 Joutsenlahti myöntää Ylen haastatelussa, että tutkinta-aineistoa on kadonnut.

19.10.2012 Korkein oikeus palauttaa Ulvilan murhan käräjäoikeuteen.

icon aikajana
2013

Toukokuu Ulvilan murhajutun entistä tutkinnanjohtajaa Juha Joutsenlahtea vastaan nostetaan syyte virka-aseman väärinkäyttämisestä.

7.6.2013 Ulvilan murhajutun käsittely alkaa valmisteluistunnolla uudelleen Satakunnan käräjäoikeudessa.

27.6.2013 Turun hovioikeus koventaa Auerin seksuaalirikostuomiota 7,5 vuoteen. Auer ilmoittaa hakevansa valituslupaa korkeimmasta oikeudessa.

Heinäkuu Poliisi saa selville Ulvilan surmatalosta löytyneen tuntemattoman dna:n alkuperän. Se kuuluu keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion tutkijalle.

20.8.2013 Ulvilan murhajutun pääkäsittely alkaa Satakunnan käräjäoikeudessa. Syyttäjä kertoo Auerin mahdolliseksi motiiviksi muun muassa Auerin ja tämän miehen arvomaailmaerot.

10.9.2013 Ulvilan murhasta syytetyn Anneli Auerin lapsi sanoo äitinsä harjoitelleen miehensä murhaa, kertoo Helsingin Sanomat. Lapsen mukaan Auer suunnitteli tekoa puoli vuotta.

8.10.2013 Pääkäsittely päättyy Satakunnan käräjäoikeudessa ja loppulausunnot annetaan.

13.11.2013 Osia Anneli Auerin lapsen kertomuksista tulee julkisiksi. Yksi lapsista kertoo muun muassa, että Anneli Auer oli kieltänyt lapsiaan kertomasta mitään surmanyön tapahtumista eteenpäin.

4.12.2013 Anneli Auerin tekemä tutkintapyyntö Satakunnan poliisista ei johda esitutkintaan. Syyttäjän mukaan asiassa ei ole tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella poliisin olisi syytä epäillä toimineen Ulvilan murhajutun tutkinnassa rikollisella tavalla.

lakinuija icon

12.12.2013 Satakunnan käräjäoikeus tuomitsee Anneli Auerin elinkautiseen vankeusrangaistukseen miehensä murhasta. Päätös syntyy äänestyksellä tuomariäänin 2-1.

 
icon aikajana
2014

3.2.2014 Jukka S. Lahden murhan ex-tutkinnanjohtajan Juha Joutsenlahden virkarikosoikeudenkäynti alkaa Satakunnan käräjäoikeudessa. Muun muassa Anneli Auer kertoo tunnistamistilanteesta, jossa syyttäjän mukaan on tapahtunut virkavirhe.

10.2.2014 Auer valittaa Satakunnan käräjäoikeudessa saamastaan tuomiosta Vaasan hovioikeuteen.

28.2.2014 Juha Joutsenlahti tuomitaan 80 päiväsakkoon virka-aseman väärinkäyttämisestä.

7.3.2014 Joutsenlahti valittaa saamastaan sakkotuomiosta hovioikeuteen.

14.5.2014 Murhajutun syyttäjä vaihtuu. Syyttäjä Jarmo Valkama jättäytyy jutusta omasta pyynnöstään, koska on pian jäämässä eläkkeelle ja arvelee jutun puimisen kestävän vielä tovin. Uudeksi syyttäjäksi tulee Paula Pajula, joka on ollut toisena syyttäjänä oikeudenkäynneissä, jotka ovat koskeneet Auerin seksuaalirikossyytteitä.

11.6.2014 Syksyllä Vaasan hovioikeudessa alkavaa murhaoikeudenkäyntiä pohjustetaan valmisteluistunnolla Vaasassa. Istunnon yhteydessä selviää, että syyttäjä tuo käsittelyyn yhden uuden henkilötodistajan 29 todistajan listalleen. Syyttäjän mukaan uusi todistaja kertoo siitä, ettei Auerin vanhin tytär kertonut mitään ulkopuolisesta tekijästä heti surman jälkeen. Todistaja olisi puhunut tyttären kanssa sairaalassa ennen poliisin puhuttelua.

11.6.2014 Korkein oikeus tiedottaa, ettei se anna valituslupaa Auerille ja hänen entiselle miesystävälleen Jens Kukalle seksuaalirikosjutussa. Näin ollen Auerin 7,5 vuoden ja Kukan 10 vuoden tuomiot jäävät voimaan. Hovioikeus totesi kaksikon syylliseksi muun muassa törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä ja törkeistä raiskauksista.

13.6.2014 Pekka Lehdon ohjaama dokumentti Ulvilan murhamysteeri esitetään ensi kertaa Sodankylän elokuvajuhlilla. Dokumentti vihjaa tutkintalinjasta, jonka mukaan Auer ei olisi syyllinen Jukka S. Lahden murhaan, vaan yksi Lahden irtisanomista työntekijöistä olisi kuusi viikkoa murhan jälkeen tunnustanut teon ulvilalaiselle naiselle.

28.7.2014 Helsingin Sanomat paljastaa, että poliisi on kesän aikana kuulustellut Lehdon dokumentissa mainittua miestä Lahden murhasta epäiltynä. Samaa miestä on kuulusteltu jo vuonna 2007, mutta ulvilalaisnainen saa poliisin vakuutettua, että asia kannattaa avata uudelleen.

15.8.2014 Syyttäjän mukaan kesällä kuultua miestä ei ole syytä epäillä murhasta.

1.9.2014 Murhaoikeudenkäynti Vaasan hovioikeudessa alkaa. Suunnitelman mukaan juttua puidaan noin 20 työpäivän ajan ja suurin osa oikeudenkäynnistä käydään Porin käräjäoikeuden tiloissa. Loppulausunnot kuullaan 14. lokakuuta ja hovioikeuden tavoitteena on, että päätös asiassa annetaan ennen vuodenvaihdetta.

Lue myös:

    Uusimmat