Kadonnut nainen löytyi neljän kilometrin päästä kotoaan menehtyneenä

Perjantaista asti kateissa ollut nainen on löydetty menehtyneenä tänään hieman ennen puoltapäivää Polvijärveltä.

Poliisin mukaan vainaja löydettiin Kuorevaarantien läheisyydestä ulkoalueelta. Matkaa kadonneen kotoa löytöpaikalle on noin neljä kilometriä.

Yleisövihjeen mukaan Kuorevaarantien laidassa oli havaittu jalanjälkiä, jotka voisivat sopia kadonneelle. Tämän vihjeen perusteella etsinnät keskitettiin alueelle ja poliisipartio löysi vainajan. Etsinnöissä oli mukana myös vapaaehtoinen pelastuspalvelu ja muitakin vapaaehtoisia.

Poliisin tutkimusten perusteella vainaja oli ollut menehtyneenä jo pidempään.

Koska asiaa jatketaan kuolemansyyn tutkintana, minkä takia asiasta ei tiedoteta enempää. Tapahtumassa ei epäillä rikosta.

Poliisi kiittää kaikkia etsintöihin osallistuneita viranomaiskumppaneita ja vapaaehtoisia ja välittää osanotot menehtyneen omaisille.

Lue myös:

    Uusimmat