Kadonneessa sukellusveneessä olevan ystävä perui reissunsa turvallisuushuolien vuoksi: "Ajattelin, että missä varajärjestelmä on?"
Brittiläinen lentäjä Hamish Harding on yksi viidestä kadonneen Titan-sukellusveneen kyydissä olevista. Hänen ystävänsä perui oman reissunsa, koska hänellä oli lukuisia turvallisuushuolia alukseen liittyen.
Chris Brown kertoi nyt kokemuksistaan uutistoimisto Reutersille. Hänen mukaansa jotkut sukellusveneen osat, joita hän näki testeissä Bahamalla, vaikuttivat epäilyttäviltä.
– He käyttävät teollisuusputkia painolastina. He ohjaavat alusta Xbox-ohjaimella.
Brown kertoo, että hän havaitsi turvallisuusuhkia myös sukellusveneen ulkopuolella
– En pitänyt joistain ratkaisuista, kuten ulkopintojen moottoreista, joiden lähellä oli kaapeleita, jotka olivat mielestäni vaarassa joutua potkuriin.
Salamanisku rikkoi elektroniikan
Brown kertoo, että salama iski alukseen testin aikana kesäkuussa. Isku rikkoi kaiken elektroniikan.
– Testi loppui siihen. Ja minä ajattelin, että missä varajärjestelmä on?
Brownin mukaan yleensä järjestelmiä on kaksin kappalein. Eli on varajärjestelmä ja niitäkin on kaksi.
– Se, että järjestelmä ei toiminut yhden salamaniskun jälkeen, oli hälyttävää.
Katso artikkelin alussa olevalta videolta, mikä viimeinen syy lopulta sai Brownin perumaan reissunsa, mitä hän kertoo ystävästään.
Uusimmat
-
00:08
Leijonille maukas tulos MM-kisojen huippuottelusta
-
23:12
Bidenin hallinto ei pidä Gazan tapahtumia kansanmurhana
-
22:48
UFC-ottelusta kauhistuttavaa jälkeä – ottelijan kasvot hiljentävää nähtävää
-
22:26
Jukka Jalosella kinkkinen kysymys käsillään – yksi kriittinen osa-alue ei toimi
-
22:14
Omien fanien toiveelle tyrmäys – Tottenham-valmentaja paahtoi: "En tule koskaan ymmärtämään"
-
21:58
Poikkeuksellinen käänne Leijonien MM-ottelussa – verinen norjalainen hymyili areenan uumenissa
-
21:56
Näyttelijä Olivia Munn pakasti munasolujaan vielä kerran rintasyöpädiagnoosinsa jälkeen, vaikka siihen sisältyi riski
-
21:49
Suomen mestari tyrmistyi Norjan valmentajan kommenteista
-
21:40
Rekka ja kiireellisessä hälytysajossa ollut ambulanssi törmäsivät Nelostiellä
-
21:24
Näin Konsta Helenius reagoi vilttikomennukseensa – "Ei kivaa"
-
21:14
Orpo: Tilanne rintamalla Ukrainassa on kriittinen – "Emme halua nähdä Harkovassa uutta Mariupolia"
-
21:07
Leijonien superlupausta ajettiin rumasti – Jukka Jalonen pamautti uutta tietoa MM-ottelun käänteestä
-
21:06
Tästä syystä georgialaiset vastustavat niin kiivaasti kiisteltyä lakiesitystä
-
20:56
Nyt puhuu Konsta Heleniuksen teloja – syytti suomalaista törkytilanteesta
-
20:50
18-vuotias Leijonat-taituri myöntää: Jukka Jalonen tyrkkäsi vilttiin kesken MM-ottelun
-
20:38
Lauri Markkasesta valtaisia sanoja maineikkaasta osoitteesta
-
20:17
MM-kiekkoyllätys on totta – mestarisuosikin ottelussa melkoisia käänteitä
-
20:15
Kuukausiennuste alkaa helteisenä, mutta silti ei ole vielä kesä: Kerromme miksi
-
20:03
Prinssi Carl Philip 45 vuotta – hovi julkaisi vehreän kuvan vesiputoukselta
-
19:53
Poliisin jahtaaman motocross-kuskin karkumatka päättyi Yhdysvalloissa kuin kanan lento
-
Lataa lisää