Päiväunilla olleet päiväkodin lapset kokivat ikävän herätyksen Kangasalla: kaasuvuoto aiheutti räjähdysvaaran – päiväkodista evakuoitiin 38 lasta

Kangasalan Liutun päiväkoti jouduttiin evakuoimaan tänään, kun kaivinkone katkaisi päiväkodin pihalla olleen kaasuputken, kertoo Pirkanmaan pelastuslaitos tiedotteessaan.

Kaasuputken vuoto aiheutti räjähdysvaaran ja alue eristettiin.

– Jonkinlainen erehdys siinä on tapahtunut, kun näin on käynyt. Putkiston päälinja oli tiedossa ja se oli jo esiin kaivettu, mutta sivulinjaa ei ja sen tämä kaivinkone vahingossa katkaisi, kertoo päivystävä palomestari Heikki Havukainen Pirkanmaan pelastuslaitokselta.

Suuronnettomuuden vaara oli olemassa.

– Kyllä nämä kaasuvuodot ovat aina vaarallisia. Se olisi voinut syttyä palamaan tai jopa räjähtää. Jos näin olisi käynyt, niin se olisi ollut aikamoinen pamaus. Se olisi voinut sytyttää ympäröiviä rakenteita palamaan, Havukainen kertoo.

Evakuointi kesken päiväunien

Pelastuslaitos säi hälytyksen onnettomuudesta kello 12:45.
Päiväkodissa oli tuolloin yhteensä 38 lasta ja 11 aikuista. 

– Heidät evakuoitiin ulos päiväkodin toiselle puolelle. Tämä sattui ikävästi juuri päiväuniaikaan ja evakuointi oli ikävä toteuttaa. Onneksi hoitajia oli suhteessa paljon ja se saatiin toteutettua, Havukainen kertoo.

Vuoto saatiin nopeasti suljettua ja Kangasalan lämpö jäi hoitamaan jälkitoimenpiteet.

– Onneksi saimme nopeasti suljettua kaasulinjat ja tilanne oli jo puolessa tunnissa rauhallinen, Havukainen toteaa.

(Juttua päivitetty 14.38: Päivystävän palomestarin kommentit)




Lue myös:

    Uusimmat