Kaarle Tapper jäi harmittelemaan mitalitaiston maksanutta katastrofilähtöään – "Se rokotti pahasti sijoitusta"

Yhdeksänneksi laser-luokassa sijoittunut Kaarle Tapper oli olympiaurakkansa päätyttyä pettynyt lopputulokseen.

Kaarle Tapper päätti olympialaisensa sunnuntaina yhdeksänteen sijaan. Tapper osoitti olympialaisten aikana vahvaa purjehdusvauhtia, mutta yksi suuri epäonnistuminen pudotti suomalaisen mitalitaistosta.

– Purjehduksellisesti oli kyllä tosi hyvää purjehdusta. Yksi katastrofilähtö tuli vain mukaan, muuten tasaisen varmaa purjehdusta. Tosiaan ne kaksi keltaista lippua tuomarilta olivat liikaa. Se rokotti pahasti sijoitusta. Siinä oli sääntörikkeitä. Käytin vääriä etenemiskeinoja, niin tuli keltaista lippua, Tapper summaa juuri päättynyttä urakkaansa.

Tapper myöntää, että seitsemännen lähdön epäonnistuminen saattoi maksaa olympiamitalin. Suomalaispurjehtija joutui tuolloin keskeyttämään lähdön kahden keltaisen lopun vuoksi.

– Keltaisten lippujen myötä pisteitä tuli vain yksinkertaisesti liian paljon, ettei tänään pystynyt olemaan enää mukana mitalitaistelussa, Tapper harmittelee.

25-vuotias suomalaispurjehtija aikoo analysoida olympiapettymyksensä myöhemmin. Ensin on aika hengähtää.

– Täytyy käydä läpi, että mikä meni pieleen. Kyllä analyysiä tehdään, mitä olisi voinut tehdä toisin. Pitää ehkä antaa mielelle rauhaa ja tulla uusin ajatuksin katsomaan, mikä siinä oli.

Lue myös:

    Uusimmat