JYP-tähti Sami Nikun draamasta uutta tietoa

HIFK tekee 0-2 maalin 1:09
Sami Niku antoi perjantaina tämän maaliin johtaneen harhasyötön HIFK:n Joonas Raskille. Niku penkitettiin, eikä hän ollut JYPin kokoonpanossa seuraavana päivänä Jukureita vastaan.

Perjantain SM-liigapelin aikana penkitettyä JYPin tähtikiekkoilijaa Sami Nikua kehotettiin JYPin seurajohdon toimesta jäämään syrjään Jukurit-vierasottelusta lauantaina. Puolustaja ei ollut pelaavassa kokoonpanossa Mikkelissä. 

Juttua oikaistu 15.1. kello 14.21: Niku ei jäänyt lauantain ottelusta sivuun omasta aloitteistaan, vaan JYPin päävalmentaja Mikko Heiskanen oli kehottanut Nikua jäämään syrjään.

JYP on syöksynyt rumasti sen jälkeen kun se antoi joulukuussa potkut valmentajakaksikolle Jukka RautakorpiVille Nieminen. Pudotuspelisijojen ulkopuolelle valahtanut jyväskyläläisseura on hävinnyt tähän saakka kaikki yhdeksän peliä päävalmentajanaan Mikko Heiskanen, joka toimi aiemmin JYPissä apuluotsina.

Kahdeksas perättäisistä tappioista tuli perjantaina HIFK:ta vastaan lukemin 0–3. JYPin tähtipuolustaja Sami Niku antoi toisessa erässä harhasyötön Joonas Raskin vieraille viimeistelemään 2–0-maaliin (video artikkelin ylälaidassa), ja Niku penkitettiin. 

Huomiota herätti, ettei Niku ollut lauantaina JYPin kokoonpanossa vierasottelussa Mikkelin Jukureita vastaan. Niku kertoi MTV Urheilulle maanantaina saaneensa JYPin päävalmentajalta Mikko Heiskaselta viime perjantaina viestin, jossa todettiin, ettei Nikun tarvitse tulla lauantaina hallille.

Jukurit antoi JYPille lauantaisessa pelissä kyytiä maalein 6–0. JYP-päävalmentaja Heiskanen kommentoi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Nikun poissaoloa niukkasanaisesti.

– Tänään mentiin tällä kokoonpanolla ja katsottiin, että se on paras kokoonpano tälle päivälle. Ei onnistuttu siinä, Heiskanen sanoi.

Lehdistötilaisuus: Jukurit - JYP 5:09
JYP-päävalmentaja Mikko Heiskanen kommentoi Jukurit-ottelun jälkeen Sami Nikun puuttumista kokoonpanosta kohdasta 1:40 eteenpäin.

MTV Urheilu tavoitti Nikun tilanteesta sunnuntaina JYPin urheilutoimenjohtaja Mikko Viitasen, joka ei halunnut kommentoida aihetta. 

Vastarintaa

MTV Urheilun tietojen mukaan useat JYPin pelaajat ovat vastahangassa päävalmentaja Heiskasen kanssa eikä Niku ole lainkaan ainoa kokeneempi pelimies, joka ei ole Heiskasen näkemyksiä allekirjoittanut.

Heiskanen tylytti JYPin kärkipelaajia julkisesti viime viikolla keskiviikon Kärpät-tappion jälkeen.

– Olen huolissani tuosta meidän kärjestämme tällä hetkellä. Vaatimukset ovat kovat, mutta mitään ei olla valmiita tuomaan tuonne kentälle, Heiskanen latoi lehdistötilaisuudessa.

Lehdistötilaisuus: JYP - Kärpät 4:56
JYP-päävalmentaja Mikko Heiskanen ripitti joukkueensa kärkipelaajia Kärpät-pelin jälkeen.

Pakkien pistekärki

Selvää on, että Niku pohtii leireineen suunnitelmia tulevasta. Jyväskylässä on edessä vakavia keskusteluja.

Niku on koko SM-liigan puolustajien pistepörssin kärkinimi. Hän on koonnut kauden 37 runkosarjaottelussaan 37 (11+26) tehopistettä. 

Niku pelasi NHL:ssä ja AHL:ssä kaudesta 2017–18 eteenpäin ennen kuin hän palasi JYPiin viime kaudeksi.

Lue myös:

    Uusimmat