Mainos

Paavo Väyrynen hakee keskustan puheenjohtajuutta – palaa eduskuntaan puoluekokouksen jälkeen

29:37

Paavo Väyrynen asettuu ehdolle keskustan puheenjohtajaksi. Hän ilmoitti asiasta juuri tiedotustilaisuudessaan.

Väyrynen kertoo palaavansa Euroopan parlamentista eduskuntaan 12. kesäkuuta keskustan Sotkamossa pidettävän puoluekokouksen jälkeen. Häön tekee paluunsa joko keskustan puheenjohtajana tai perustaa oman kansalaispuolueen eduskuntaryhmän.

Politiikan veteraani sanoo olleensa pettynyt keskustan linjaan monen viime vuoden aikana, mikä johti myös oman puolueen perustamiseen. Väyrynen perusti kaksi vuotta sitten oman kansalaispuolueensa, mutta on yhä keskustan jäsen.

Keskustassa ei ole käyty hänen mielestään kunnolla poliittista keskustelua sen linjasta, ja ehdokkuudellaan Väyrynen aikoo sitä herättää.

– Jos ajatellaan Suomen tulevaisuutta, niin aivan ratkaiseva kysymys on se, mikä on keskustan poliittinen linja. Sen muuttamiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen, Väyrynen sanoo.

Väyrysen mukaan Suomen nykyinen politiikka on liian oikeistolaista tai kokoomuslaista. Hänen keskustalleen mieluisin hallituskumppani olisi vasemmistoliitto.

Väyrysen tiedotustilaisuuden voi katsoa jutun videolta.

Väyrynen oli ehdolla presidentiksi kansanliikkeen ehdokkaana. Väyrysen suoriutumisen MTV:n vaalitentissä voi katsoa alta.

22:32

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.