Suuri moottorivene roihusi merellä Helsingissä: Kolme pelastautui viereiseen purjeveneeseen – sammutustöistä huolimatta alus upposi

Tuleen syttynyt moottorivene on uponnut Helsingissä, kertoo Merivartiosto.

Merivartioston kapteeniluutnantti Aki Salomaa kertoo MTV Uutisille, että 38 jalkainen Princess 380 -moottorivene oli alkanut ensin savuta, jonka jälkeen se oli syttynyt tuleen. Aluksessa olleet kolme ihmistä pelastautuivat sivullisen purjeveneen kyytiin.

– He olivat juuri tehneet meille hätäilmoituksen, kun he joutuivat jättämään laivan.

Hälytys Merivartiostolle tehtiin kymmenen yli 14.

​​​​​​​

Alus upposi

Merivartiosto pyrki sammuttamaan moottoriveneen hallitusti ympäristövahinkojen välttämiseksi. Puoli viiden aikaan iltapäivällä Merivartiosto kuitenkin ilmoitti Twitterissä, että vene oli uponnut.

– Pelastustoimista huolimatta, alus pääsi uppoamaan Kustaa Aadolfin Karin eteläpuolelle. Tehtävä jatkuu ympäristövahingon torjuntatehtävänä, Merivartiosto kertoo Twitterissä.

Sammutustöissä oli mukana meripelastushelikopteri, pelastuslaitoksen palovene sekä kaksi yksikköä Suomenlinnan merivartioasemalta ja venepoliisista.

 


31.08.2019 kello 16.31, artikkelia päivitetty. Lisätty uusimmat tiedot. 

Lue myös:

    Uusimmat