Juuan epänormaalisti käyttäytynyt susi tapettu

Juuassa on lopetettu ihmisasutuksen lähelle tullut nuori naarassusi.

Havaintojen mukaan susi oli usean päivän ajan liikkunut ja yöpynyt asuttujen rakennusten piha-alueilla tai läheisyydessä, eikä se väistänyt tai paennut ihmistä normaalin eläimen tapaan. Eilen saatujen jäljityshavaintojen mukaan susi ei myöskään liikkunut normaalisti. 

Poliisi määräsi kirkonkylällä liikkuneen suden lopetettavaksi eilen. Sutta etsittiin ja jäljitettiin eilen kirkonkylän kaakkoispuolella, mutta eläintä ei onnistuttu lopettamaan.

Toimintaa jatkettiin tänään iltapäivällä poliisin johdolla ja valvonnassa ja nuori naarassusi lopetettiin ampumalla hieman ennen klo 16 Juuan kirkonkylän eteläpuolella.

Kuluvan talven aikana Pohjois-Karjalassa on lopetettu viisi sutta poliisin määräyksellä.

Lue myös:

    Uusimmat