Juontaja Kimmo Sainio sai yllättäen potkut radiosta: "Palkankorotus muuttuikin irtisanomiseksi"

HitMix-kanavan taajuuksilta tuttu radioääni Kimmo Sainio kertoo Instagramissa saaneensa yllättäen potkut radiosta.

Radiojuontaja Kimmo Sainio kertoi maanantaina Instagram-tilillään saaneensa yllättäen potkut radiosta. Sainio työskentelee juontajana HitMix-kanavalla ja on tehnyt 13 vuoden uran lähes samalle talolle.

– Oloni on vähintäänkin epäuskoinen, kun muutamia viikkoja sitten myönnetty palkankorotus muuttuikin nyt irtisanomiseksi. Miten tässä näin kävi, en tiedä oikein itsekään, Sainio kertoo Instagram-päivityksessään.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.

Hän työskenteli Metroradio Finlandin palveluksessa ja jatkoi samassa työssä, kun Sanoma osti edellisen työnantajan. 

– Mä tiedän, että tässä ei ole mitään henkilökohtaista, ja en ole tehnyt mitään väärää. Päinvastoin. Siksi en voi kun ihmetellä tätä päätöstä, mikä mulle nyt tuli. Jatkan vielä hetken HitMix:llä iltapäivissä, ja sitten se on siinä, Sainio kirjoittaa.

Hän kuvailee kirjoituksessaan olevansa samanaikaisesti yllättynyt, pettynyt ja toiveikas.

– Yllättynyt siksi, että mulle ei löytynyt paikkaa näin isosta talosta, joka on ollut mulle kuin perhe. Pettynyt siksi, että mun työpanos ei riittänyt vaikka annoin kaikkeni ja vähän ylikin. Toiveikas siksi, että nyt ensimmäistä kertaa näen, onko mulle töitä muualla.

Lisäksi läsnä on vahvasti myös jännitys, kun mies on ensimmäistä kertaa 13 vuoteen vapailla työmarkkinoilla.

– Mua jännittää se, olenko näiden vuosien aikana jäänyt alalla olevien toimijoiden mieleen. Näkeekö joku mussa potentiaalia tekijäksi työpaikalleen. Saa lähestyä.

Lue myös:

    Uusimmat