Tv-juontaja joutui poliisikuulusteluihin salakuvaamisen takia.
The Voice of Finland -ohjelman juontaja Axl Smith kertoo Youtube-videolla joutuneensa poliisikuulusteluun.
– Pieni varoitus heti alkuun: tämä tulee varmasti olemaan koko elämäni surullisin postaus, juontaja aloittaa.
Video on kuvattu 2. maaliskuuta. Videon kuvaamista edeltävän yön Axl Smith vietti sellissä.
– Mua syytetään salakuvaamisesta. Olen edelleen aika sokkitilassa.
Kuulustelut johtuvat juontajan mukaan Music Television -uran aikaisista tapahtumista vuonna 2004, jolloin hän oli 19-vuotias. Axl Smithin kollega Peterin seurustelukumppani oli tuolloin nainen, joka syytti Peteriä raiskauksesta ja myi tarinansa keltaiselle lehdistölle.
– Lehdistö teilasi Peterin, samoin kaikki ihmiset. Hän menetti työpaikkansa meillä ja oli hetken vankilassa. Myöhemmin sain kuulla, että Peter joi itsensä hengiltä.
– En tietenkään uskonut, että tällaista voisi tapahtua minulle, tai kenellekään. Päätin, etten tulisi antamaan kenellekään sellaista mahdollisuutta, juontaja selittää.
Niinpä Tukholman-vuosistaan lähtien Axl Smithillä on ollut valvontakamerat kotonaan.
