Junia hyytynyt radalle ja vuoroja peruttu – ajokeli heikkenee lännessä

Junavuorojen myöhästymiset ovat jatkuneet lauantai-iltana, kertoo VR verkkosivuillaan.

Esimerkiksi Intercity 51 Helsingistä Ouluun oli kello yhdentoista jälkeen illalla myöhässä aikataulusta reilut kaksi tuntia junan teknisen vian vuoksi.

Illan mittaan joitakin junavuoroista on jouduttu korvaamaan bussiyhteyksillä.

Aiemmin lauantaina oli jouduttu perumaan kolme lähdössä ollutta junavuoroa, jotka nekin korvattiin rataliikennekeskuksen mukaan busseilla. Lisäksi jokunen taajamajuna oli hyytynyt radalle kesken matkaa.

Aamulla matkaan lähteneissä vuoroissa viivästykset olivat pisimmillään jopa lähes neljä tuntia.

Myöhästymisiä oli loppiaisena etenkin länsirannikon ja pohjoisen junareiteillä.

Rataliikennekeskuksen mukaan junamatkaajien on syytä varautua raideliikenteen pulmiin myös vielä sunnuntaina.

VR varautui viikonlopun koviin pakkasiin ilmoittamalla peruutuksista jo torstaina. Yhtiö kertoi silloin peruvansa loppuviikolta noin 20 junavuoroa pakkasten takia.

Matkustajat voivat hakea hyvitystä

Ne matkustajat, joiden juna on ollut vähintään tunnin myöhässä, voivat hakea VR:ltä hyvitystä erillisellä lomakkeella. VR kertoo maksavansa hyvityksiä kuitenkin vain kaukoliikenteen matkoista.

Peruttujen junavuorojen matkustajille yhtiö kertoo järjestäneensä lipun toiselle junavuorolle tai korvanneensa matkan bussiyhteydellä. Osalle niistä asiakkaista, joille yhtiö ei ole löytänyt korvaavaa junavuoroa, VR kertoo hyvittävänsä lipun automaattisesti.

– Ne asiakkaat, joita emme tavoita, voivat hakea hyvityksen vr.fi:n kautta tai puhelimitse, sanoo VR:n kaukoliikenteen johtaja Piia Tyynilä tiedotteessa.

Perutut vuorot koskevat VR:n mukaan yli 10 000 matkustajaa.

Ajokeli heikkenee lännessä

Suomen maanteille hyytyi lauantaina ja edeltävinä päivinä enemmän autoja kuin tavanomaisella talvikelillä, kertoi puolestaan Fintrafficin Tampereen tieliikennekeskus. Hinausyrittäjillä on keskuksen mukaan riittänyt töitä eri puolilla maata.

Tieliikennekeskuksesta ei osattu arvioida sitä, onko maanteille sammunut nyt enemmän sähköautoja vai polttomoottori- tai hybridiautoja.

Vakavia tieturmia ei ollut tullut tieliikennekeskuksen tietoon lauantailta alkuiltaan mennessä.

Varoitus kireästä pakkasesta on voimassa lauantaina ja sunnuntaina koko maassa Lappia ja Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Sunnuntaina illalla myös ajokeli muuttuu huonoksi useassa maakunnassa maan länsi- ja keskiosissa. Sään odotetaan viikon vaihtuessa lauhtuvan ainakin tilapäisesti.

Juttua päivitetty kauttaaltaan kello 12.08 ja kello 23.38.

Lue myös:

    Uusimmat