Juna myöhässä miltei kaksi tuntia - VR:ltä lappu kouraan

Talvi on tunnetusti aiheuttanut VR:lle ongelmia, mutta kyllä ihan normaali sähkökatkoskin saa säpinää aikaan parhaimpaan työmatkaliikenneaikaan. MTV:n toimittaja Riitta Tapiomäki oli yksi sadoista joka juuttui junaan.

Aamulla Seinäjoelta Helsinkiin matkannut IC40 hyytyi pian Riihimäen aseman jälkeen. Syynä oli ajolanka, josta virta katosi tykkänään. Matkaa oli ehditty tehdä vasta muutama minuutti Riihimäeltä lähdettyä, ja junan viimeisestä vaunusta näki vielä selvästi asemarakennuksen ja kaupungin valot.

Sähköratahäiriö Hyvinkään ja Riihimäen välillä on korjaantunut.

Liikenneviraston rataliikennekeskuksesta kerrotaan, että ajolangoista hävisivät jännitteet toisella raiteella Hyvinkään ja Riihimäen välillä. 

Vian syystä ei ole tietoa. Vika ei myöskään näkynyt kauko-ohjausjärjestelmissä.

Ongelma korjaantui lopulta itsestään.

(STT)

 

Villasukat eivät auttaneet

Junassa on vara-akut, joista riittää virtaa muutamaksi tunniksi. Valot eivät siis junasta sammuneet, ja ravintolavaunusta sai edelleen lämmintä juotavaa. Tuo lämmin juoma osoittautuikin pian tarpeelliseksi, sillä ulkolämpötilan ollessa reilusti - 10 asteen pahemmalla puolella, alkoi lämpötila junassa hitaasti mutta varmasti laskea. Villasukista ja kunnon talvikengistä huolimatta kylmä alkoi tunnin odottelun kohdalla hyydyttää varpaita.

Kuulutuksia tiuhaan, ravintolavaunua ei mainostettu

Junan henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja kuulutuksia kuultiin kiitettävän tiuhaan. Niiden sisältö oli ikävä kyllä aina sama: "Vikaa yritetään korjata edelleen, pahoittelemme suuresti tätä viivytystä."

Osa matkustajista olisi kaivannut myös kuulutusta siitä, että junassa on ravintolavaunu, sillä ravintolavaunu on monasti korvattu kärrymyynnillä.

Takaisin lähtöruutuun!

Tunnin ja neljänkymmenen minuutin odottelun jälkeen juna viimein nytkähti liikkeelle, takaisin lähtösuuntaansa! Meidät hinattiin takaisin Riihimäen asemalle, ja siinä sitten tovi odotettiin vapautuvaa raidetta, jolla oli sähköt. 

Vihdoinkin perillä!


"Voit hakea hyvitystä kaukoliikenteen junamatkasta, kun juna on myöhässä yli 60 minuuttia junalipussa näkyvällä määräasemallasi. 

Maksettavan hyvityksen alaraja on neljä euroa."

Perille saavuttiin hivenen tavallista hitaammin, sillä aikataulun ulkopuolella kulkeva junamme joutui odottelemaan normaalia raideliikennettä.

Aikataulun mukainen saapumisaika Helsinkiin oli 8.52, nyt juna kellotti ajan 10.40. 

Virrattomalle rataosuudelle jäi jumiin kaksi henkilöjunaa, joissa oli yhteensä parisen sataa matkustajaa.

Juttua korjattu klo 13.04 korvauskäytännön osalta.

Lue myös:

    Uusimmat