Julma teko tallentui videolle – miehelle vankeutta vaimon pahoinpitelystä laivalla

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut 37-vuotiaalle helsinkiläismiehelle kahdeksan kuukauden ehdottoman vankeustuomion vaimonsa pahoinpitelystä. Törkeä pahoinpitely tapahtui Viking Mariellalla syyskuussa 2015 ja se tallentui valvontakameran videolle.

Tapauksesta kerrottiin MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa eilen.

Sen paremmin uhri kuin tekijäkään eivät halunneet kertoa tapahtumista, eikä nainen vaatinut aviomiehelle rangaistusta. Oikeuden mukaan mies ensin kuristi naista hytissä niin että uhri menetti tajunsa. Laivan ulkokannella tapahtunut hiuksista repiminen ja potku päähän tallentuivat valvontakameraan kuten myös hissiaulan isku kasvoihin.

Nainen ei saanut teoista vakavia vammoja. Videon perusteella päihteillä oli osuutta asiaan.

Pahoinpitelijä ampui myöhemmin miehen

Käräjäoikeus antoi päätöksen nyt maaliskuussa. Vaikka nainen ei kuristamisesta kertonut, oikeus katsoi sen tapahtuneen lääkärinlausunnon ja uhrista otettujen valokuvien perusteella. Videot todistavat muut teot.

Käräjäoikeus piti pahoinpitelyä erityisen raakana, etenkin kun nainen ei tehnyt mitään vastarintaa ja langetti miehelle kahdeksan kuukautta ehdotonta vankeutta törkeästä pahoinpitelystä.

Vajaa vuosi laivapahoinpitelyn jälkeen 37-vuotias mies ampui huumekauppaan liittyvässä tilanteessa toisen miehen Itä-Helsingissä. Mies tuomittiin taposta aiemmin kymmeneksi vuodeksi vankeuteen.

Rikospaikka keskiviikkoisin 22.35 MTV3-kanavalla.

Lue myös:

    Uusimmat