Jukka Järvinen pähkinänkuoressa
- Syntynyt Helsingissä 13.8.1964.
- Kävi Hämeenkylän koulua Vantaalla, lopetti koulunkäynnin 15-vuotiaana.
- Koulun jälkeen toimi lähettinä Kansallis-Osakepankissa kolme vuotta.
- Toimi palomiehenä Vantaalla.
- Harrasti monipuolisesti urheilua, mm. paini ja nyrkkeili, ajoi moottoripyörällä.
- Nyrkkeilyharrastus lisääntyi, toimi samanaikaisesti ovimiehenä ravintolassa.
- Menestystä nyrkkeilyssä tuli runsaasti, mm. v. 1980 Poikien nyrkkeilyn SM, v. 82 SM nuorten sarjassa.
- Ryhtyi ammattilaiseksi 1990.
- 1995 voitti raskaan sarjan SM:n.
- 1994 lähti Yhdysvaltoihin valmennettavaksi ja kisaamaan, oli eripituisia jaksoa siellä 31 kertaa, otteli maassa 6 ottelua ja voitti ne kaikki.
- 1998 lopetti alkoholin käytön.
- Tytär Veera syntyi 1999, avioon vuonna 2000, avioero 2009.
- Kunnallispolitiikkaan mukaan vuonna 2008.
- Valmistui 2008 päihdetyöntekijäksi ja valittiin samana vuonna vuoden aikuisopiskelijaksi.
- Toimii päihdetyöntekijänä Helsingin vieraskodissa.
- Helsingin kaupungin sosiaalilautakunnan varapuheenjohtaja.
Uusimmat
-
07:21
Sauli Niinistö matkaa Brasiliaan ja tapaa maan presidentin
-
07:01
Suomen tuntematon urheilusuuruus palaa maajoukkuepaitaan – "Jäämies" noussut lajilegendaksi maailmalla
-
06:57
Venäjä jatkoi ilmaiskuja Kiovaan, kolmen ihmisen kerrotaan kuolleen – MTV seuraa sotaa
-
06:55
Ismo Alangon bändikaverit tekivät aikoinaan Zen Cafén jäsenille festarikepposen: "Siitä tuli kallis lasku"
-
06:45
Millaiset tekijät vaikuttavat koiran luonteeseen? Rotu ei määritä kaikkea
-
06:39
Sevilla palasi taas Eurooppa-liigan valtiaaksi – pettynyt Jose Mourinho kohahdutti tempullaan
-
06:30
Hyundai-pomolta maukas viesti Teemu Suniselle? "Tärkeä osa tiimiämme nyt ja tulevaisuudessa"
-
06:08
Asiantuntija ei usko puheisiin "Putinin kokin" vallankaappausaikeista: "Hän ei ole sotapäällikkö"
-
06:01
SM-liigan sensaatiomestari turmion tiellä: Johtoporras pakenee ja pelaajat välttelevät – Sihvonen: "Ei kenenkään käsissä"
-
06:00
Kesän leväennuste: Lämmin ja tyyni sää voi kasvattaa sinileväkukinnat voimakkaiksi
-
05:44
Maran Lappi huolestui: Valtaosa ulkomaisista työntekijöistä tienaa alle 1 600 euroa – näin tuloraja vaikuttaisi alan toimintaan
-
05:34
Yksityisen sosiaalipalvelualan lakko laajenee tänään
-
05:33
Kolmevuotias lapsi rimpuili rattaissa, äiti läimi avokämmenellä, kiroili ja karjui – sivullinen soitti hätäkeskukseen
-
05:20
Edustajainhuone hyväksyi Yhdysvaltain velkakaton nostamista koskevan sopimuksen
-
22:43
EU-parlamentti haluaa estää Unkarilta EU-puheenjohtajuuden ensi vuonna – "Viktor Orban näyttää yhä elävän kuvitelmassa..."
-
22:32
Onko sähköpotkulaudoilla ikärajaa?
-
22:14
Hallitusneuvottelujen sopua ulko- ja turvallisuuspolitiikasta hiertää enää kiista kehitysyhteistyön leikkauksista
-
22:07
Gasellit-yhtye muistelee ikimuistoisimpia festarimuistoja: "Pelasimme aamukuuteen asti"
-
21:34
Suomeen kaavailtu jättimäisiä vetyhankkeita – riittääkö niille sähköä?
-
21:30
Janette Lepistö huimaan merkkipaaluun Superpesiksessä
-
Lataa lisää