Jukka Jaloselta irtosi viimein myös hymy maailmanmestaruuden ratkettua – "Ei oikein vielä ymmärrä, mitä tuli tehtyä"

Leijonat jälleen maailmanemestaruuteen luotsannut Jukka Jalonen ei ollut vielä ymmärtänyt sitä, mitä Leijonat meni tekemään. 

Suomi nousi maalin tappioasemasta 3-1-voittoon Kanadaa vastaan. 

Joukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen on ollut läpi kisojen kivenkasvoinen, eikä hän ole hymyillyt kovin suurieleisesti. Nyt hymyäkin irtosi.

– Kyllä se on muutaman kerran aikaisemminkin on irronnut. Vähän tyhjä olo on vielä, ei oikein vielä ymmärrä, mitä tuli tehtyä, Jalonen kertoi C Morelle. 

Leijonien MM-kultaan ei uskonut ennen turnauksen alkua kovinkaan moni jääkiekonseuraaja. Leijonat on tiivistynyt läpi kisojen tiivimmäksi ryhmäksi ja se pelasi läpi kisojen laadukasta yhteistyön jääkiekkoa.

– Onhan tämä ollut spesiaalireissu ja huikea tarina. Kun miettii mitkä kolme joukkuetta voitimme neljän päivän sisään, Ruotsi, Venäjä ja Kanada – täysin NHL-pitoisia miehistöjä ja meidän kaverit on pääosin Euroopassa pelaavia pelaajia. Onhan se huikea suoritus. Samalla se todistaa, että Euroopassakin pelaa hyviä pelaajia, varsinkin kun pelataan kimpassa, Jalonen mietti. 

Katso pääkuvan videolla Jukka Jalosen koko haastattelu!


 

Lue myös:

    Uusimmat