Juhannusmyrsky kolkuttelee jo ovella – unohda ulkojuhlat, kohta sataa!

Juhannusaattona sadetakin ja kumisaappaat saa kaivaa kaapista melkein koko maassa.

– Kyllä tässä voisi jo juhannusmyrskystä puhua. Tuulenpuuskat ovat merkittävän kovia meren lisäksi myös maalla, kertoo MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Ensi yönä matalapaine voimistuu erityisesti maan etelä- ja keskiosassa. Tämä tuo mukanaan myrskytuulia ja sadekuuroja, joten sadevarusteita tullaan tarvitsemaan usealla paikkakunnalla.

Merellä myrskyä, maallakin myrskypuuskia

Myrskystä voidaan puhua tuulen keskinopeuden ylittäessä 20,8 metriä sekunnissa.

Jokelan mukaan Itämeren pohjoisosassa ja Suomenlahdella on näillä näkymin odotettavissa juhannusmyrskyä, Pohjanlahdellakin mennään lähellä myrskylukemia.

– Myrsky näyttää olevan tulossa - eiköhän tälle vielä virallinen nimikin saada. Minun neuvoni on pysyä poissa kaikilta vesiltä, toteaa Jokela.

Jos myrskylukemat ylittyvät, tulee perjantainen juhannusmyrsky kantamaan joko nimeä Paula, Pauliina tai Liina.

Maallakin saa pitää hatustaan kiinni, sillä puuskaisia myrskytuulia esiintyy myös maan eteläosassa - kovimmat tuulet ajoittuvat iltapäivään.

Tämä tarkoittaa, että sähkökatkoja voi esiintyä monin paikoin.

Etelässä märkää ja tuulista

Tyypilliseen juhannustapaan myös vettä on odotettavissa. 

Maan etelä- ja keskiosassa juhannusta juhliville on tiedossa märkä ja tuulinen juhannusaatto.

Sateet piiskaavat etelää jo ensi yönä, mutta aamulla rankimmat sateet siirtyvät maan keskiosaan. Iltapäivällä ja illalla sateisinta on maan länsi- ja pohjoisosassa.

Itä sen sijaan paistattelee poutasäässä. Lämpötila voi monin paikoin kohota jopa lähemmäs 20 astetta, mutta paikoittaisiin sadekuuroihin kannattaa varautua. 

Heti juhannusaaton väistyessä lauantaipäivällä sade- ja ukkoskuuroja tulee enää lähinnä maan pohjoisosassa. Etelä-Suomessa on jo poutaisempaa, joten juhannuspäivänä sadetakin voi todennäköisesti jättää jälleen naulaan.

Katso tästä 102 paikkakunnan loppuviikon sää:



Lue myös:

    Uusimmat