Juhannuksen paluuliikenne vilkkaimmillaan iltapäivällä

Juhannuksen menoliikenne vilkasta 2:03

Juhannuksen paluuliikenne on vilkkaimmillaan tänään iltapäivällä, arvioidaan valtakunnallisesta tieliikennekeskuksesta.

Videolla juttu vuoden 2016 juhannuksen menoliikenteestä. Poliisin mukaan turhia ohituksia ei ole syytä tehdä.

Tampereen ja Lahden eteläpuolella on ruuhkaisinta noin kello 16–18, mutta esimerkiksi Oulun korkeudella moni lähtee kotimatkalle jo aamulla.

Sää on pahimpien ruuhkien aikaan poutainen, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Niko Tollman.

– Maan etelä- ja itäosissa pilvisyys lisääntyy yötä kohden, ja alueelle on luvassa hajanaisia sateita yön aikana, sanoo Tollman.

Pahimmat ruuhkapaikat ovat tieliikennekeskuksen mukaan samat kuin juhannuksen menoliikenteessäkin. Jonoihin kannattaa varautua ainakin valtatie 9:llä Oriveden ja Tampereen välillä sekä Nelostiellä Jyväskylän ja Heinolan välillä.

Myös Viitostie Mikkelin ja Heinolan välillä sekä Kuutostie osuudella Kouvola–Helsinki voivat ruuhkautua.

Lue myös:

    Uusimmat