Vuoden 1976 EM-turnaus muistetaan upeista ja jännittävistä ratkaisuotteluistaan, joissa pelasivat Hollannin ja Saksan kaltaisten joukkueiden "kultaiset sukupolvet" sekä Itä-Euroopan parhaimmisto. Alkulohkoista jatkoon selvisivät Wales, Jugoslavia, Länsi-Saksa, Espanja, Tshekkoslovakia, Neuvostoliitto, Hollanti ja Belgia.
Neljännesfinaaleista muodostui mielenkiintoisia ottelupareja. Wales selvisi yllättäen kahdeksan parhaan joukkoon ja kohtasi Jugoslavian. Ensimmäinen osaottelu Zagrebissa päättyi 2-0. Walesilaiset olivat matkanneet vierasotteluun tarkoituksenaan pitää maalinsa puhtaana niin kauan kuin mahdollista, mutta siinä he onnistuivat ainoastaan 40 sekunnin ajan. Toinen ottelu pelattiin Cardiffissa, ja se päättyi tasan 1-1, joten jugoslaavit etenivät neljän parhaan joukkoon. Cardiffin peli oli väkivaltainen sekä kentällä että katsomossa. Varoituksia annettiin 41 kappaletta, ja yleisöä ryntäsi toistuvasti kentälle rähinöimään.
Toinen etukäteen mielenkiintoinen neljännesfinaalien ottelupari oli Hollanti ja Belgia. Arkkiviholliset olivat vuoden 1974 MM-karsinnoissa pelanneet kaksi maalitonta tasapeliä, joten tälläkin kertaa odotettiin tiukkoja otteluita. Johan Cruyffin johtamat hollantilaiset olivat kuitenkin ylivoimaisia ja etenivät loppupeleihin yhteismaalein 7-1. Cruyffin, Johan Neeskensin, Rob Rensenbrinkin, Wim Suurbierin ja Johnny Repin kaltaisten huippupelaajien muodostama joukkue oli loistavassa vedossa, ja Hollanti loisti 70-luvulla myös MM-tasolla: hopeaa sekä Länsi-Saksassa 1974 että Argentiinassa 1978.
Itäblokin maat Neuvostoliitto ja Tshekkoslovakia arvottiin toisiaan vastaan, ja kaikissa aikaisemmissa EM-kisoissa neljän parhaan joukkoon edennyt Neuvostoliitto oli etukäteissuosikki. Peräti kymmenen NL:n 13 pelaajasta tuli ukrainalaisesta Kiovan Dynamosta, ja joukkueen tähti oli Euroopan vuoden jalkapalloilijaksi valittu Oleg Blohin. Tshekkoslovakia kuitenkin voitti kotikentällään 2-0 ja taisteli Kiovassa 2-2-tasapelin. Näin NL oli ensi kertaa ulkona loppupeleistä.
