Joulunakin nuoret voivat kokea yksinäisyyttä – auttavat puhelimet ja chat ovat avoinna: "Ei tarvitse olla edes mitään erityistä asiaa mielen päällä"

Nuoret kokevat yksinäisyyttä jouluna 1:58
Pelastakaa Lapset ry:n perinteinen joulumanteli.fi on auki jouluaattona erilaisilla chat-alustoillla. Mannerheimin lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelin on avoinna jouluna tavallista pitempään.

Jouluna lapset ja nuoret kokevat yksinäisyyttä. Mannerheimin lastensuojeluliiton mukaan tänä jouluna soittoissa lasten ja nuorten puhelimeen on noussut esille eritysesti uusperheiden mukaan tuomat ongelmat. 

Arjen kiireen ja hälinän hiljeneminen jouluna antaa myös lapsille ja nuorille aikaa miettiä huoliaan ja murheitaan.

– Jouluna on toive, että kaikilla olisi joulumieltä mahdollisimman paljon, mutta joissain perheissä se ei valitettavasti toteudu. Lapsilla ja nuorilla voi olla yksinäisyyttä tai huolta jahätää siitä, että vanhemmat käyttävät liikaa päihteitä, sanoo erityisasiantuntija Antti Järventaus Pelastakaa Lapset ry:stä.

Pelastakaa Lapset ry:n perinteinen joulumanteli.fi on auki jouluaattona erilaisilla chat-alustoillla. Mannerheimin lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelin on avoinna jouluna tavallista pitempään. Viikonloppuna soittoja on tullut erityisesti uusperheasioista.

Lapsi voi ottaa yhteyttä luottamuksellisesti

Molempiin auttaviin tahoihin lapset ja nuoret voivat olla yhteydessä jouluna luottamuksellisesti missä asiassa tahansa.

– Sinne saa tulla sellaisena kuin itse haluaa. Ei tarvitse olla edes mitään erityistä asiaa mielen päällä, voi vain tulla viettämään mukavaa jouluiltaa linjoille meidän kanssa, Järventaus kertoo.

Yksinkertainen vinkki aikuisille onnistuneeseen joulunviettoon on kysyä ja kuunnella.

– Jokaisella lapsella on toiveita ja tottumuksia, mitä meillä aikuisillakin, että miten he ovat tottuneet joulua viettämään. Siinä uusperheessä on tärkeä keskustella, että jokainen tulisi kuulluksi, sanoo MLL:n pääsihteeri Milla Kalliomaa.

Kuuntelijoita tarvitaan, silllä yksistään Mannerheimin lastensuojeluliiton auttavaan puhelimeen tulee vuosittain 21 000 soittoa lapsilta ja nuorilta.

JouluManteli palvelee jouluaattona kello 15.30–01. Lasten ja nuorten puhelin (116 111) kello 14–17 loppiaiseen saakka.

Lue myös:

    Uusimmat