Jos näet tämän näyn rinteessä, käänny ympäri – näin tunnistat lumivyöryä ennakoivat merkit

Koko Pohjois-Suomen tunturialueilla on tällä hetkellä kohonnut lumivyöryjen vaara. Lumiturvallisuusasiantuntija kertoo, miten epävakaan lumipeitteen voi joskus tunnistaa ja miten vyörystä voi yrittää pelastautua.

Perjantaina Kolarin Kesänkitunturissa sattui lymivyöry, jossa vältyttiin henkilövahingoilta. Aiemmin tällä viikolla kaksi henkilöä jäi osittain lumeen jumiin Luostotunturilla, mutta pahemmilta loukkaantumisilta säästyttiin.

Molemmat lumivyöryt sattuivat vapaalaskijoille luonnonvaraisessa tunturissa. Tällä hetkellä kaikissa Lapin tuntureissa on Ilmatieteenlaitoksen lumivyöryennusteen mukaan kohtalainen tai huomattava lumivyöryvaara.Vaarataso voi vaihdella vaikka päivittäin.

Suomen luonnonvaraisilla tunturirinteillä tapahtuu tyypillisesti kahdenlaisia lumivyöryjä.

Tällä hetkellä tuoreen tuiskulumen muodostamat laatat voivat lähteä herkästi liikkeelle, kun esimerkiksi laskija aiheuttaa lumipeitteen päälle lisäkuormitusta. Tuiskulunta voi kertyä myös ilman lumisadetta, jos tuuli siirtää lunta paikasta toiseen.

Halkeileva lumi ja humahduksen ääni varoittavia merkkejä

Jos lumi halkeilee suksien alla, on syytä olla varuillaan ja kääntyä takaisin, kertoo lumiturvallisuusasiantuntija ja lumivyörykouluttaja Tuomo Poukkanen Ylläkseltä.

Toinen tyypillinen lumivyöryn aiheuttaja on syvemmällä lumipeitteessä sijaitseva heikko lumikerros, joka voi säilyä pitkäänkin eikä sitä ole helppo huomata.

Kun pintakerros vyöryy, myös syvempi heikko kerros voi alempana lähteä liikkeelle laattana äkillisen lisäkuormituksen takia.

Visuaalisten merkkien lisäksi kohonneen lumivyöryvaaran voi tunnistaa humahtavasta äänestä.

– Kun heikko kerros romahtaa, ilmanpaineen aiheuttama ääni kuuluu hiihtäjän korviin.

Joskus näitä merkkejä ei huomaa laisinkaan ennalta, ja sekin on hyvä pitää mielessä tuntureissa.

Tärkein varuste on tieto ja taito

Koska lumivyöryt usein lähtevät laskijan alta, hänelle jää muutama sekunti aikaa reagoida.

– Jos vyöry lähtee yläpuolelta, ei kovin helpolla pakoon pääse, Poukkanen toteaa.

Poukkasen mukaan oikeanlaiset varusteet ovat tällöin avainasemassa.

Luonnonvaraisilla tuntureilla liikkujan muistisäännöt:

- Ota mukaan asianmukaiset varusteet.

- Älä lähde matkaan yksin. Jos lähdet, varmista, että joku tietää missä ja milloin liikut.

- Hanki tarvittavat taidot, suorita lumiturvallisuuskurssi.

- Tarkkaile ympäristöäsi.

- Jos havaitset lumivyöryn, ilmoita siitä aina hätäkeskukseen, vaikka kukaan ei jäisi alle. Silloin pelastuslaitos ei aloita etsintöjä turhaan.

Laskijalla olisi hyvä olla käytössään vyöryreppu, jonka hätäkahvalla laukaistaan ilmatyynyt repun ympärille. Se auttaa pysymään vyöryvän lumenpinnan yläpuolella. Lumivyörypiippari tarvitaan, jotta lumen alle hautautunut voidaan etsiä ja paikallistaa. Sondilla eli pitkällä koottavalla kepillä lumen alle hautautuneen uhrin tarkka sijainti voidaan selvittää ja sen jälkeen kaivaa turvavarusteisiin kuuluvalla lapiolla esiin.

Vyöryn alkaessa kannattaa myös pyrkiä ottamaan kiinni puusta, kivestä tai muusta ulokkeesta.

– Tärkein varuste on tieto ja taito. Vaikka tuntureilla lumivyöryvaara onkin, siellä pystyy turvallisesti liikkumaan, kun osaa valita oikeanlaisen maaston kulloinkin vallitseviin olosuhteisiin.

Poukkanen muistuttaa, että muidenkin kuin vapaalaskijoiden tulee kiinnittää näihin asioihin luonnonvaraisissa tuntureissa. Tuntureissa liikkuu tällä hetkellä paljon ihmisiä, joille nämä ohjeet eivät ole tuttuja.

– Pahoin pelkään, että siellä saattaa tulla tilanteita, joissa ihminen ajautuu vaaraan ymmärtämättä sitä ollenkaan.

Katso videolta artikkelin alusta, miltä lumivyöryä ennakoivat merkit voivat näyttää.

Lue myös:

    Uusimmat