Jokerit iskee yhteen moskovalaisjätin kanssa ensimmäistä kertaa tällä kaudella – puolustuksessa yllätysnimi

Helsingin Jokerit kohtaa vieraissa KHL:n läntisessä konferenssissa toisena majailevan TsSKA Moskovan. Helsinkiläisten paidassa debytoi alkukauden Kiekko-Vantaassa pelannut Nico Nurmikanta.

Ylälaidan videolla kohokohtia Jokerien ja Avtomobilistin välisestä kamppailusta Tulosruudussa.

24-vuotias puolustaja on pelannut Mestiksessä kahdeksan ottelua tehoin 0+2. Nurmikanta on kuulunut Jokerien vahvuuteen koko kuluvan vieraskiertueen.

Hyökkäyksessä Jokerit ei tee muutoksia kokoonpanoonsa. Myös maalivahtina jatkaa edellisessä ottelussa torjunut Ryan Zapolski. Jokerit on kärsinyt kauden mittaan loukkaantumishuolista. Tällä hetkellä lasaretissa huilaavat Karl Stollery, Antti Pihlström, Peter Regin, Nicklas Jensen ja Eemeli Räsänen. Alex Grant kärsii pelikieltoa.

Meneillään oleva vieraskiertue on sujunut Jokerien osalta mollivoittoisesti, sillä se on hävinnyt kiertueen molemmat ottelut niukasti liigan yllättäjälle Avtomobilistille ja kaksinkertaiselle Gagarin Cup-mestarille Magnitogorskille.

TsSKA:n alkukausi on ollut vahva. Se on hävinnyt 17 viimeisestä kamppailusta ainoastaan yhden ja voittanut loput 16 ottelua. Jokereille ja TsSKA:lle illan kohtaaminen on kauden ensimmäinen. Seurat kohtasivat viimeksi viime kaudella KHL:n pudotuspelien puolivälierissä, jossa moskovalaiset olivat parempia otteluvoitoin 4-2.

Ottelu käynnistyy kello 16.30 Suomen aikaa.

Lue myös:

    Uusimmat