Johanna Lehtinen paransi lauantaina omissa nimissään ollutta 3000 metrin estejuoksun Suomen ennätystä. Lehtinen juoksi Euroopan cupin ykkösliigan A-lohkon kilpailussa Tshekin Prahassa ajan 9.45,64, mikä riitti voittoon.
Helteisissä olosuhteissa kierrosvauhti oli erittäin tasainen. Irlantilainen Fionualla Britton veti kaksi ensimmäistä kilometriä, minkä jälkeen Lehtinen siirtyi johtoon ja karkasi helposti omille teilleen. Britton hävisi hänelle lopulta toistakymmentä sekuntia. Avauskierros oli nopein 76,7 ja viidettä kierrosta lukuunottamatta kaikki muut kierrokset sujuivat 78 sekunnin molemmin puolin.
Lehtinen (os. Risku) juoksi matkan edellisen SE:n 9.50,61 kesäkuun alussa niin ikään Prahassa.
Kuluvan kauden EM-tilastossa Lehtinen nousi jo kuudenneksi edellään vain kolme venäläistä, romanialainen Cristina Casandra ja belgialainen Veerle Dejaeghere.
Suomi neljäntenä
Suomen naisjoukkue onnistui omaan tasoonsa nähden hyvin yleisurheilun Euroopan cupin ykkösliigan kilpailun avauspäivänä helteisessä Prahassa. Suomi venytti yhteispisteissä tilastosijoitustaan korkeammalle ja on 11 lajin jälkeen neljäntenä pistein 51. Superliigaan nousua tähyää Valko-Venäjä, joka johtaa 67 pisteellä.
Lauantai toi suomalaisille kahdeksan kauden kotimaista kärkitulosta ja EM-raja rikkoontui neljästi. Aino-Maija Karvinen, 19, sijoittui seiväshypyssä toiseksi kauden kotimaisella kärkituloksella 410. Karvinen teki myös kolme hyvää yrityksestä Suomen ennätyksestä 415.
Natalia Kilpeläinen hyppäsi kolmiloikassa kauden kotimaisen kärkituloksen ja EM-rajan ylittävän tuloksen 13,81. Kilpeläinen sijoittui hyvätasoisessa kilpailussa neljänneksi edellään arvokisojen mitalistit italialainen Magdelin Martinez, valkovenäläinen Natalija Safronava ja tshekki Sarka Kasparkova.
Kirsi Mykkänen juoksi 400 metrillä kauden kärkiajan 53,04 ja alitti Göteborgin EM-kilpailuiden tulosrajan. 400 metrin aitajuoksija Ilona Ranta venyi myös neljänneksi parannettuaan kauden kotimaista kärkitulosta roimasti 59,25:stä 57,81:een. EM-raja jäi Rannalta vain 0,01 sekunnin päähän.
Keihäässä Kirsi Ahonen oli myös neljäs kauden parhaalla tuloksellaan 56,55, mikä ylittää Göteborgin EM-kilpailuiden tulosrajan. Niina Kelo sijoittui kiekonheitossa niin ikään neljänneksi tuloksella 53,73.
800 metrillä Mari Järvenpää joutui tyytymään kuudenteen sijaan kauden kärkituloksella 2.05,76. Sama sijoitus oli Tarja Vesaluoman tulos 3000 metrillä, jossa hän paransi kauden kärkitulostaan 9.41,26:een.
Sari Keskitalo oli myötätuuleen juostulla 100 metrillä seitsemäs ajalla 11,86 ja naisten pikaviestijoukkueessa Anna Heiniö, Sari Keskitalo, Ilona Ranta ja Heidi Hannula paransivat kauden kärkiaikaa 44,97:ään sijoittuen kuudenneksi.
Euroopan cupin ykkösliigan A-lohko, ensimmäinen kilpailupäivä:
Naiset:
Tilanne 1. päivän jälkeen: 1) Valko-Venäjä 67, 2) Tshekki 62, 3) Italia 62, 4) Suomi 51, 5) Irlanti 47, 6) Belgia 40, 7) Latvia 34, 8) Sveitsi 32.
100 m (+2,2m/s): 1) Kim Gevaert Belgia 11,17, 2) Anna Boyle Irlanti 11,56, 3) Oksana Dragun V-Venäjä 11,60, 4) Stepanka Klapacova Tshekki 11,77, 5) Giulia Arcioni Italia 11,79, 6) Fabienne Weyermann Sveitsi 11,84, 7) Sari Keskitalo Suomi 11,86, 8) Anita Kozica Latvia 11,92.
800 m: 1) Natalia Korejvo V-Venäjä 2.01,63, 2) Elisa Cusma Italia 2.02,42, 3) Veronika Mrackova Tshekki 2.03,94, 4) Anna Anfinogentova Latvia 2.04,40, 5) Aoife Byrne Irlanti 2.04,56, 6) Mari Järvenpää 2.05,76 (kkk), 7) Lindsey de Grande Belgia 2.08,73, 8) Gabi Lang Sveitsi 2.09,65.
3000 m: 1) Silvia Weissteiner Italia 8.57,80, 2) Anastasija Starovojtova V-Venäjä 9.00,67, 3) Daniela Fetcere Latvia 9.13,58, 4) Mieke Geens Belgia 9.27,34, 5) Linda Byrne Irlanti 9.38,17, 6) Tarja Vesaluoma Suomi 9.41,26 (kkk), 7) Lenka Ptackova Tshekki 9.46,39, 8) Tamara Winkler Sveitsi 10.12,81.
400 m:n aj: 1) Zuzana Hejnova Tshekki 55,83, 2) Michelle Carey Irlanti 57,20, 3) Martina Naef Sveitsi 57,56, 4) Ilona Ranta Suomi 57,81 (kkk), 5) Benedetta Ceccarelli Italia 58,25, 6) Kristsina Vidzernikava V-Venäjä 58,83, 7) Alona Sukonnova Latvia 60,38, 8) Ellen Cochuyt Belgia 61,15.
3000 m:n ej: 1) Johanna Lehtinen Suomi 9.45,64 (SE), 2) Fionnuala Britton Irlanti 9.56,03, 3) Polina Jelizarova Latvia 10.07,59, 4) Stephanie de Crook Belgia 10.11,78, 5) Marcela Lustigova Tshekki 10.20,43, 6) Natalia Grigorjeva V-Venäjä 10.26,61, 7) Elena Romagnolo Italia 10.31,37, 8) Louisa Welbergen Sveitsi 11.30,77.
Seiväs: 1) Pavla Hamackova Tshekki 445, 2) Aino-Maija Karvinen Suomi 410 (kkk), 3) Nicole Büchler Sveitsi 400, 4) Karen Pollefeyt Belgia 390, 5) Anna Giordano Bruno Italia 390, 6) Julia Taratynova V-Vanäjä 390, 7) Alise Dimante Latvia 360, 8) Claire Wilkinson Irlanti 290.
3-loikka: 1) Magdelin Martinez Italia 14,25, 2) Natalia Safronova V-Venäjä 14,08, 3) Sarka Kasparkova Tshekki 13,82, 4) Natalia Kilpeläinen Suomi 13,81 (kkk), 5) Daniela Miescher Sveitsi 12,62, 6) Antonina Antonova Latvia 12,24, 7) Jessica van de Steene Belgia 12,09, 8) Sarah Barry Irlanti 11,74.
Kiekko: 1) Vera Cechlova-Pospisilova Tshekki 63,48, 2) Ellina Zvereva V-Venäjä 58,38, 3) Laura Bordignon Italia 55,58, 4) Niina Kelo 53,73, 5) Diana Ozolina Lavia 46,85, 6) Elke Gys Belgia 43,44, 7) Eileen O'Keeffe Irlanti 40,36, 8) Camilie Froidevaux Sveitsi 37,74.
Keihäs: 1) Barbora Spotakova Tshekki 64,68, 2) Natalia Shimtshuk V-Venäjä 59,83, 3) Zahra Bani Italia 59,35, 4) Kirsi Ahonen Suomi 56,55, 5) Sinta Osolina Latvia 53,23, 6) Catherine Manigley Sveitsi 48,44, 7) Ilse Struys Belgia 48,04, 8) Laura Kerr Irlanti 45,96.
4x100 m: 1) Valko-Venäjä 44,03 (Voronovam Drahun, Neumjarzhitskaja, Shuljak), 2) Italia 44,27 (Sordelli, Graglia, Grillo, Arcioni), 3) Irlanti 44,40 (Maher, Boyle, McSweeney, Sheehy), 4) Belgia 44,49 (Marien, Penen, Davin, Gevaert), 5) Tšekki 44,78 (Trckova, Klapacova, Bažatova, Seidlova), 6) Suomi 44,97 (kkk), (Anna Heiniö, Sari Keskitalo, Ilona Ranta, Heidi Hannula), 7) Sveitsi 45,10 (Morza, Weyermann, Koller, Cueni), Latvia hylättiin (Grava, Volzhankina, Sukonnova, Radevica).
Miehet:
100 m (+1,9m/s): 1) Erik Wijmeersch Belgia 10,36, 2) Jiri Vojtik Tshekki 10,43, 3) Martin Rypdal Norja 10,50.
400 m: 1) Karel Blaha Tshekki 46,04, 2) Cedric van Branteghem Belgia 46,37, 3) Quincy Douglas Norja 46,92.
1500 m: 1) Michal Sneberger Tshekki 4.02,66, 2) Matthieu Vandiest Belgia 4.02,85, 3) Morten Velde Norja 4.03,60.
400 m:n aj: 1) Michal Uhlik Tsekki 49,99, 2) Christian Grossenbacher Sveitsi 51,06, 3) Leonid Vershinin V-Venäjä 51,49.
Pituus: 1) Michael Velter Belgia 795, 2) Julien Fivaz Sveitsi 765, 3) Jaanus Uudmäe Viro 759.
Kuula: 1) Pavel Lyhin V-Venäjä 20,48, 2) Taavi Peetre Viro 19,32, 3) Antonin Zalsky Tshekki 18,91.
Moukari: 1) Dmitri Shako V-Venäjä 75,53, 2) Lukas Melich Tshekki 74,11, 3) Mattias Jons Ruotsi 70,20.
(MTV3-STT)