Johanna Koivulla vilautusvaara keikalla asuvalinnan takia

Elonkerjuun viulisti Johanna Koivu pohtii mukavien esiintymisvaatteiden merkitystä.

Viulisti Johanna Koivu jatkaa uudistetun Elonkerjuu-yhtyeen kokoonpanolla keikkailua syyskuussa. Hän tekee myös televisiodebyyttinsä, kun muusikko aloittaa MTV3:n Sing along -musiikkivisailun juontajana.

– Levy saatiin tehtyä ennen kuin kuvaukset aloitettiin, hän kertoo MTV3.fille.

Paljon julkisuudessa nähtävä Koivu myöntää miettivänsä asuvalintansa keikoilla tarkkaan.

– Se on osa esiintyjän visuaalisuutta, hän kuvailee vaatteiden merkitystä lavalla MTV3.fille.

Riskaabeli asuvalinta saattaa koitua kohtaloksi sekä mukavuuden että käytännöllisyyden kannalta.

– Vasta lavalla huomaa, että mikä vaate toimii. Siellä riehuessa ja hikoillessa saattaa huomata, että saattaa olla paitoja, jotka hinautuvat pitkin keikkaa ylös. Siinä vaiheessa huomaa, että sitä pitää repiä alaspäin. Epämukavat vaatteet täytyy karsia pois. Huomio menee siinä vaiheessa paidan alas vetämiseen, hän myöntää.

Kesken esiintymisen on vaikeaa siirtyä pois yleisön silmien edestä.

– Ei voi mennä verhon taakse ja asetella. Siinä pitää koko ajan antaa mennä ja palaa, herttainen Elonkerjuu-solisti naureskelee.

Koivu ei ole itse huomannut, että vilautusta olisi tapahtunut.

– Toivottavasti ei, hän nauraa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat