Johanna Koivu: En ole kuunnellut Tähkän albumia

Lauri Tähkä & Elonkerjuu -yhtyeen viulistina tutuksi tullut Johanna Koivu pitää itsensä kiireisenä useiden projektien avulla.

Johanna Koivu pitää itsensä kiireisenä Lauri Tähkä & Elonkerjuu -yhtyeen hajoamisesta huolimatta. Koivun kalenteri täyttyy erilaisista bändivierailuista ja nainen työskentelee myös näyttelijänä.

– Teen musiikkia koko ajan ja näyttelijänä työskentely kulkee siinä mukana. Tulossa on hienoja projekteja, mutta en voi puhua niistä vielä sen enempää, Koivu kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.

Koivun mukaan muusikkona ja näyttelijänä työskentely eivät juurikaan eroa toisistaan. Naisen mukaan molemmissa on kyse taiteen luomisesta.

– Molemmat ovat tietysti haastavia, koska molemmissa lähdetään liikkeelle nollasta. Se on aina luova prosessi ja se tekee siitä mielenkiintoista. Ikinä ei tiedä mihin se vie, mutta aina toivoo kehittyvänsä enemmän, jotta saisi siihen jotain uutta ja oma mielenkiinto säilyy.

Lauri Tähkä julkaisi hiljattain soolodebyyttinsä. Koivu ei ole vielä kuunnellut vanhan yhtyetoverinsa tuotosta.

– Täytyy sanoa, etten ole tutustunut siihen. En voi kommentoida sitä mitenkään, koska se on jäänyt itseltäni välistä, Koivu toteaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat