Johan von Bonsdorff menehtyi sairaskohtaukseen

Suomalaisen kansalaisaktivismin ja tutkivan journalismin keskushahmoihin kuulunut Johan von Bonsdorff on kuollut. Hän menehtyi eilen äkilliseen sairauskohtaukseen. Von Bonsdorff oli kuollessaan 61-vuotias.

Porvoossa vuonna 1940 syntynyt Johan von Bonsdorff oli nuoruudessaan aikansa radikaaleja sekä yksi kuuluisimmista Vanhan valtaajista ja Sadankomitean aktiiveista. Hän kuului myös Suomessa viime vuonna aloittaneen globalisaatiokriittisen Attac-järjestön perustaviin ja kantaviin voimiin.
Attacia von Bonsdorff piti kanavana ja foorumina ihmisille, jotka eivät löydä muualta tukea kriittisille ajatuksilleen.

Von Bonsdorff toimi pitkällä toimittajanurallaan mm. Ny Tid- ja Ydin -lehtien päätoimittajana. Vapaana kirjailijana ja toimittajana hän toimi vuodesta 1985. Pari vuotta sitten häneltä ilmestyi kirja "Uutistulvassa vastavirtaan", joka on kokoelma hänen 1990-luvulla Kansan Uutisiin kirjoittamistaan kolumneista.

Von Bonsdorff sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon kolme kertaa,vuosina 1971, 1974 ja 1979.

"Tänään itken. Onneksi päivä on harmaa, onneksi sataa lunta. Seppi, suomalaisen kansalaisaktivismin ja tutkivan journalismin keskushahmo menehtyi eilen", von Bonsdorffin pitkäaikainen ystävä Mikael Böök kirjoittaa Attac-listalle lähettämissään muistosanoissa.

"Nyt näen hänet edessäni viime kesäkuussa, kun hän puhui Ruotsin Attacin nuorille aktivisteille, jotka olivat lamassa mielenosoituksissa ilmenneen väkivallan vuoksi. Hänen puheenvuoronsa toi tilanteeseen uuden näkökulman. Se palautti kuulijoiden itsetuntoa, vaikka saikin jotkut läsnäolijoista itkun partaalle. Samalla se muutti tunnelman hieman toivehikkaammaksi", Böök kirjoittaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat