Joel Pohjanpalo hurraa vastustajalle, kun KuPS karsii Konferenssiliigaan: "En voi olla KuPSin puolella"

Kuopion Palloseura isännöi torstaina Helsingin Olympiastadionilla saksalaista Union Berliniä, kun joukkueet kohtaavat Konferenssiliigan karsintojen viimeisen vaiheen ensimmäisessä osassa. Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen ja saksalaisen Leverkusenin hyökkääjä Joel Pohjanpalo tuntee molemmat seurat.

Hän pelasi viime kaudella lainasopimuksella Unionissa ja teki 19 Bundesliigan ottelussa kuusi maalia. KuPS on tuttu vastustaja kotimaisilta liigaviheriöiltä vuosien takaa.

– He (KuPS) ovat HJK:n jälkeen toiseksi paras joukkue Suomessa. KuPS voitti mestaruuden 2019 ja cupin viime kaudella, Pohjanpalo kertoi keskiviikkona Berliner Zeitungille.

Pohjanpalo on tarkka maalintekijä, mutta KuPSin cupin voiton suhteen hän erehtyi. Kuopiolaiset voittivat cupin kaudella 2021 eli tällä kaudella. Pohjanpaloa saattoi hämätä se, että Suomen cupin ratketessa Saksassa ratkottiin kauden 2020–21 cupia eli saksalaisesta vinkkelistä nyt katsottuna viime kauden cupia.

Pohjanpalo puolestaan tarkensi saksalaislehden toimittajalle sen, ettei Suomessa sanota Kuopion PS, kuten Berliner Zeitung kirjoitti.

– Suomessa ei sanota Kuopion PS. Se on liian pitkä. Yleensä sanotaan vain helposti KuPS, kun puhutaan tästä seurasta.

Iso, vahva ja nopea Väyrynen

Viime lauantaina Pohjanpalo pelasi jämäminuutit Unionia vastaan, kun Leverkusen avasi kautensa Bundesliigassa. Hyökkääjä aikoo seurata torstain ottelua yhdessä Leverkusenin maalivahti Lukas Hradeckyn kanssa ja poimi KuPSin pelaajista esiin Tim Väyrysen, joka on pelannut Saksassakin.

– Kokenut keskushyökkääjä, joka on pelannut useita maaotteluita Suomen riveissä. Hän on iso, vahva ja nopea, Pohjanpalo luonnehti 28-vuotiasta Väyrystä.

Pohjanpalon sydän sykkii entiselle seuralle Union Berlinille, joka pelaa eurokentillä ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2001. Toisaalta suomalaistakin joukkuetta ottelussa olisi mukava kannattaa. Varsinkin, kun KuPS on altavastaaja.

– Tämä on vähän kuin David vastaan Goljat. Union voittaisi luultavasti kahdeksan ottelua kymmenestä, Pohjanpalo tuumi.

– Minulla on kaksi syytä kannustaa Unionia ja yksi syy kannustaa KuPSia. Tietysti, kun pelasin Berliinissä toivon, että he pystyvät tekemään sen (voittamaan). Sitä paitsi tulen Helsingistä, joten en voi olla KuPSin puolella. Mutta suomalaisena tietysti toivoisin menestystä KuPSille. Siksi 2–1 Unionille, Pohjanpalo naulasi.

KuPSin ja Union Berlinin otteluparin toinen osa pelataan 26. elokuuta Berliinin olympiastadionilla. KuPSin tavoin Unioninkaan oma stadion ei täyttänyt Euroopan jalkapalloliitto Uefan vaatimuksia. Otteluparin voittaja etenee Konferenssiliigan lohkovaiheeseen.

Lue myös:

    Uusimmat