Joanna Wallinheimo yllättyi ensitreffeillään räppäri Costeen kanssa: "Hän toi mukanaan esiliinan"

Näyttelijäksi pyrkivä Wallinheimo on seurustellut vajaa kaksi vuotta räppärinä tunnetun Costeen kanssa.

Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimon tytär Joanna Wallinheimo on seurustellut hurjassa nousukiidossa urallaan olevan räppäri Costeen, oikealta nimeltään Jussi Tiaisen kanssa tulevana kesänä kahden vuoden ajan. 

Pariskunnan rakkaustarina sai alkunsa noin kaksi vuotta sitten, kun Wallinheimo juhlisti syntymäpäiviään. 

– Minulla oli 18-vuotissyntymäpäivä ja menin tietysti baariin. Hän oli siellä silloin esiintymässä ja katsoin, että onpas siinä hyvännäköinen jätkä, Wallinheimo muistelee Fristads-muotinäytöksessä MTV Uutisille.

Illan päätteeksi kaksikko oli seurannut toisiaan sosiaalisessa mediassa, jonka jälkeen Wallinheimo olikin saanut treffikutsun.

– Hän laittoikin somen kautta viestiä ja pyysi treffeille. Siitä lähtien olemmekin käytännössä olleet yhdessä.

– Jussi ei ollut ikinä aikaisemmin sanojensa mukaan treffaillut ja meinasikin livistää treffeistä. Kerran hän teki oharitkin. Ensitreffeillemme hän otti niin sanotusti esiliinan mukaan, parhaan ystävänsä.

Costeen musiikki on melankolissävytteistä. Erityisesti aitous vetoaa Wallinheimoon.

– Tykkään Jussin musiikista. Kaikki aito on kaunista ja hän tekee todella aitoa musiikkia eikä kaunistele mitään. 

Wallinheimo itse ei kuitenkaan suunnittele uraa musiikkialalla, mutta taiteet kiinnostavat niin ikää häntäkin. 

– Opiskelen draamaa ja näyttelijäntaidetta kansanopistossa. Haaveilen näyttelijän ammatista ja hain juuri Teatterikorkeakouluun.

Lue myös:

    Uusimmat