Äidin puhelu kesäkuussa 2024 mullisti 19-vuotiaan Jemina Wistrandin elämän ja johti lottovoittoa harvinaisempaan kohtaamiseen.
Pieni tyttö katsoo peilikuvaansa. Vaaleat hiukset, pitkät ripset, suuret smaragdinvihreät silmät ja korkeat poskipäät. Miksi en näytä yhtään samalta kuin äiti?
Tyttö on vasta 5-vuotias, mutta tietää, että on saanut alkunsa keinohedelmöityksellä.
Mielessä sinkoilevat kysymykset: Onko äidille ja isälle annettu toisen pariskunnan alkio tai väärä vauva mukaan sairaalasta? Olenko sittenkin adoptoitu?
Lapsuutensa aikana Jemina esittää kysymyksensä useita kertoja suoraan vanhemmilleen.
Aina löytyy selitys. Löytyy valokuvia äidistä raskaana ja synnytysosastolla pieni vauva kainalossaan. Isänkin lapsuuden kuvissa hänen hiuksensa ovat aivan yhtä vaaleat kuin Jeminalla.
Mieli rauhoittuu aina hetkeksi, kunnes tunne siitä, ettei kaikki ole aivan niin kuin vanhemmat ovat hänelle kertoneet, palaa mieleen.
Asian ytimessä.doc: Äidin suuri salaisuus
Jemina Wistrand, 19, ihmetteli jo lapsena, miksi ei näyttänyt vanhemmiltaan.
Kesäkuussa 2024 puhelu äidin kanssa sai palaset loksahtamaan paikoilleen. Jemina sai tietää, että osa hänen geeneistään tuli munasolun lahjoittajalta, eikä hänen äidiltään.
Seuraavaksi Jemina halusi selvittää, kuka oli antanut hänelle lahjaksi elämän.
18:12
Voit katsoa dokumentin maksuttomilla MTV Katsomo -tunnuksilla.
Koko elämän mittainen salaisuus
Kesäkuussa 2024 Jemina Wistrand oli lääkärissä pitkään jatkuneiden vatsavaivojen vuoksi. Lääkäri pyysi kysymään isältä ja äidiltä, onko kummankaan suvussa suolistosyöpää.
Molemmat vanhemmat vastasivat kieltävästi, mutta puhelun päätyttyä äiti laittoi tyttärelleen tekstiviestin: Haluatko kuulla, miten olet joskus oikeasti tullut tähän maailmaan?
Puhelimessa äiti sanoi Jeminalle: Muista nyt, että olet meille ihan tosi tärkeä ja rakas. Sitä ei muuta yhtään mikään. Me olemme sinun vanhempasi.
– Siinä hetkessä tiesin. Pyysin äitiä vihdoin kertomaan, onko äiti oikeasti mun äiti ja onko isä ihan oikeasti mun isä.
Jemina ajatteli ensin, että ehkä hedelmöityshoidoissa on käytetty lahjoittajan siittiöitä.
– Äiti kertoi, että olen kasvanut hänen vatsassaan, mutta puolet geeneistäni ovat tulleet lahjamunasolusta.
Hetken aikaa Jemina oli shokissa.
– Mietin, että minulle oli valehdeltu koko elämäni. Pian kuitenkin ajattelin, että äidillä ja isällä oli varmasti hyvät syyt olla kertomatta asiaa minulle aiemmin.
Jemina kokee, ettei hänellä ole oikeutta olla vihainen äidilleen siitä, että tämä odotti 18 vuoden ajan ennen kuin kertoi Jeminalle lahjamunasolusta.
– On varmasti ollut hirveää kantaa sisällään salaisuutta kaikki nämä vuodet.
Isku palleaan
Seuraavaksi Jemina alkoi selvittää, miten löytäisi munasolun luovuttajan.
Suomeen tuli ensimmäinen hedelmöityshoitoja koskeva laki vuonna 2007.
Kaikki uuden lain voimaan tulon jälkeen lahjasoluista syntyneet ovat oikeutettuja tietämään luovuttajan henkilöllisyyden täytettyään 18 vuotta.
Jemina oli keinohedelmöitetty vuonna 2004, jolloin henkilötietojen luovuttaminen oli sukusolujen lahjoittajille vapaaehtoista.
Yhteydenotto Felicitas Mehiläiseen, entiseen Väestöliiton lapsettomuusklinikkaan, sai Jeminan pelkäämään, ettei ehkä koskaan saisi tietää, keneltä oli puolet geeneistään perinyt.
Jeminalle kerrottiin, ettei luovuttaja välttämättä ollut allekirjoittanut lupaa tietojensa luovuttamiseksi.
– Ne sanat olivat kuin isku palleaan. Minulle oli tärkeä saada tietää, millainen lahjoittaja oli tai vähintään, miltä hän näytti.
Lisäksi mitä vain olisi voinut tapahtua lähes 20 vuodessa: hän olisi voinut vaihtaa nimeään ja puhelinnumeroaan, muuttaa toiselle puolen maailmaa, joutua vankilaan tai maata jossain koomassa.
– Halusin mahdollisuuden kiittää maailman kauneimmasta lahjasta, mahdollisuudesta elämään.
Jotta luovuttajan henkilöllisyyttä voitiin selvittää, piti Jeminan toimittaa hedelmällisyysklinikalle syntymätodistus, todistaa henkilöllisyytensä ja antaa klinikalle toimeksiantolomake eli lupa hakea Jeminan tietoja arkistoista.
Klinikalta kerrottiin, että luovuttajan etsiminen voisi kestää viikoista kuukausiin tai jopa vuosiin.
Kuitenkin jo seuraavana päivänä Jeminalle ilmoitettiin, että munasolun luovuttaja oli löytynyt.
Solu kolkuttelee ovella
Maaliskuussa 2024 Paula Hakasen nuorin tytär kysyi, millainen prosessi munasolujen luovutus on. Hänkin halusi luovuttaa omiaan.
Paula oli luovuttanut munasolujaan kolme kertaa noin 20 vuotta aiemmin. Vuosina 1999, 2004 ja 2005.
– Tyttäreni kysymys kirvoitti keskustelun mieheni kanssa siitä, ettei kukaan luovuttamistani soluista ole tullut kolkuttelemaan vielä ovelle.
Paula oli jo ehtinyt hetkeksi unohtaa luovuttamansa munasolut.
Sitten kesäkuussa 2024 Paula sai puhelun Felicitas Mehiläisestä.
– Kun vastasin puhelimeen, tiesin heti, mistä on kysymys. Yksi soluista halusi löytää minut.
Harkinta-ajan jälkeen Paula tapasi lapsettomuusklinikan terapeutin ja teki siellä lopullisen päätöksensä siitä, että halusi tavata "Solun".
– En tiennyt hänestä mitään. En sukupuolta, nimeä tai ikää. Niinpä nimesin hänet Soluksi, Paula kertoo.
Paulan intuitio sanoi, että kyseessä on tyttö.
Terapeutin tapaamisen jälkeen hänellä oli vahva tunne siitä, että tyttö asuisi lähellä ja hänen nimensä alkaisi J:llä, kuten Paulan omien kolmen lapsen nimet alkavat.
Puuttuva palanen löytyy
Elokuussa 2024 Jeminaa jännitti. Hän käveli ripein askelin kohti Mehiläisen hedelmöitysklinikan vastaanottoa.
Kun Jemina avasi klinikan oven, hän näki ruskeahiuksisen kiharapäisen naisen ottamassa kahvia kahvikoneesta.
Siinä hän oli. Ihminen, joka oli antanut Jeminan vanhemmille maailman kauneimman ja suurimman lahjan. Munasolun, josta Jemina sai alkunsa.
– Paula ja hänen lapsensa näyttivät vauvakuvissaan aivan samoilta kuin minä omissani.
Suurten silmien, pitkien ripsien ja korkeiden poskipäiden lisäksi Jemina on perinyt Paulalta vahvan intuition.
– Olin koko lapsuuteni ja nuoruuteni tuntenut, ettei kaikki ole kohdallaan. Paulan kohtaaminen oli kuin viimeinen puuttuva palanen identiteettiäni. Minussa on käytännössä kolmea ihmistä.
Kävi ilmi, että Paulan ja Jeminan perhe olivat asuneet vuosien ajan samassa maakunnassa. Aivan, kuten Paulan intuitio oli kertonut.
– Vaikka minulle kerrottiin munasoluja luovuttaessani, etteivät solut jäisi Varsinais-Suomeen.
Muitakin erikoisia yhteensattumia paljastui.
Paulan aavistus siitä, että lahjasolusta syntyneen tytön nimi alkaisi J:llä meni oikein.
– Olen nimennyt kaikki kolme omaa lastani J-alkuisilla nimillä. Nuorimmaiseni on nimeltään Jemilia ja esikoiseni työnimi synnytyssairaalassa vuonna 1998 oli Jemina.
– Lisäksi Jemilian lempinimi on Jemppu ja niin on Jeminankin, Paula ihmettelee nauraen.
Lue myös: Lisäaikaa lapsihaaveille? Yksi keino erityisen suosittu suomalaismiesten keskuudessa
Harvinaisempaa kuin lottovoitto
Lahjasolujen luovuttajien ja lahjasolusta syntyneiden lapsien kohtaamiset ovat Suomessa harvinaisempia kuin lottovoitot, arvelee Paula.
Todennäköistä on, että kohtaamisia tapahtuu tulevaisuudessa enenevissä määrin, kun vuoden 2007 lakimuutoksen jälkeen alkunsa saaneet lapset etsivät vastauksia juuristaan.
Niin Paula, Jemina kuin Jeminan äiti Johanna kannustavat ihmisiä lahjoittajiksi ja vanhempia kertomaan lapsilleen lahjoitetuista soluista.
– Kun Jemina halusi selvittää luovuttajan henkilöllisyyden, koin aluksi mustasukkaisuutta. Mietin, onko luovuttajan löytyminen jollain lailla pois äitiydestäni, Johanna kertoo.
– Kun sitten tapasin Paulan, kaikki epäilykset katosivat samoin tein.
Johanna tuntee saaneensa Paulasta itselleen bonussukulaisen.
Paulalle Jemina on osa hänen geenejään.
– Jo luovuttaessani tiesin, etten ole soluistani syntyvien lasten biologinen äiti. Olen heidän geeniensä luovuttaja, Paula toteaa.
– Biologinen äiti on se, joka lasta kantaa yhdeksän kuukautta, tuntee vauvan potkut ja synnyttää tähän maailmaan.
Jemina kertoo, että Paula on hänelle kuin kummitäti tai hyvän ystävän äiti.
– Johanna on aina mun äiti. Hän on antanut mulle kaikkensa ja tehnyt kaiken sen eteen, että mulla on hyvä olla. Äiti on minut halunnut ja kasvattanut, Jemina sanoo.
Lapsettomuuden tuska yhdistää
Jemina on kietonut Paulan ja Johannan yhteen ainutlaatuisella tavalla, mutta paljon muitakin yhdistäviä tekijöitä löytyy.
– Kun he pääsevät keskustelemaan yhdessä, jutusta ei meinaa tulla loppua. Jos en paremmin tietäisi, luulisin heitä sisaruksiksi, Jemina kertoo.
Sekä Johanna että Paula ovat kokeneet lapsettomuuden tuskan.
Paula ei nuorena raskautunut useista yrityksistä huolimatta.
– Lapsettomuudelleni ei löydetty syytä. Tiedän sen tuskan, kun tekee kymmeniä tai jopa satoja raskaustestejä ja aina ne näyttävät negatiivista.
– Tiedän, miltä tuntuu, kun läheiset saavat vauvoja ja itse vain mietti, miksi ei minulle.
Lopulta Paulan lapsettomuuden syyksi paljastui alipaino.
– Kun painoa tuli reilusti lisää, tulin spontaanisti raskaaksi. Kolme kertaa.
Paula luovutti munasolujaan ensimmäisen raskautensa jälkeen ja vielä kaksi kertaa kuopuksen syntymän jälkeen.
– Lapsettomuuden tuska on todella rajua.
– Halusin munasolulahjoituksilla helpottaa jonkun toisen tuskaa. On todella palkitsevaa tietää Johannan saaneen lahjoitukseni avulla itselleen maailman tärkeimmän asian.
Utelias tytär haastaa salaisuutta
Johanna on tiennyt jo varhaisteinistä saakka, ettei voi tulla "luomuna" raskaaksi.
– Minulla on Turnerin oireyhtymä, johon kuuluu lapsettomuutta. Silti olin aina todella äidillinen ja haaveilin perheestä.
Heti tavattuaan Jeminan isän Johanna kertoi, ettei raskautuminen olisi hänelle välttämättä mahdollista.
Hedelmällisyysklinikalla asia vahvistui. Raskaus ei onnistuisi Johannan omilla munasoluilla, mutta lahjasoluilla raskautta voisi yrittää.
Hetken aikaa Johanna pohti, olisiko hän valmis yrittämään lasta vieraan ihmisen soluilla.
– Lopulta ajattelin, että kyllähän lapsi on aivan yhtä oma, kun sen itse kannan, synnytän ja kasvatan.
Johanna kertoo, että 18 vuoden aikana vastaan tuli useita tilanteita, joissa hän pohti, pitäisikö Jeminalle kertoa lahjasolusta.
– Rohkeus ei kuitenkaan riittänyt ja toisaalta teini-ikä oli niin myrskyisää aikaa, ettei asiaa olisi voinut siinä vaiheessa kertoa.
Salaisuuden pitäminen uteliaalta ja fiksulta tyttäreltä ei ollut helppoa.
– Jo vauvana Jemina inhosi vaunuissa olemista, koska ei nähnyt sieltä, mitä ympärillä tapahtuu. Kaikki paperit ja muut salaisuudet hän kaivoi aina esille, Johanna nauraa.
Jemina kysyi vanhemmiltaan useita kertoja, oliko hänet adoptoitu ja olivatko äiti ja isä hänen oikeat vanhempansa.
– Pelkäsin vuosien ajan, että syntytarinan kertominen Jeminalle veisi maton hänen jalkojensa alta. Kaiken, minkä olen tehnyt, olen tehnyt hänen vuokseen. En kadu mitään.
– Kun Jemina sitten viime kesänä soitti lääkäristä, ajattelin, että nyt on oikea hetki kertoa syntytarina hänelle sellaisena kuin se on. Jälkeenpäin Jemina on kiittänyt minua. Hetki oli juuri oikea.
Lue myös: Katariina havahtui lapsihaaveisiin 34-vuotiaana ja pakasti alkioitaan – "Jos minulle tulee ikäraja yllätyksenä, voi se tulla monelle muullekin"
Vain yksi kierros hedelmöityshoitoja
16.12.2004 Johanna ja Jeminan tuleva isä menivät silloisen Väestöliiton hedelmällisyysklinikalle Turussa.
Johannan kohtuun siirrettiin alkio, joka oli kasvatettu maljassa Jeminan isän siittiöistä ja luovuttajan munasolusta.
Uutena vuotena Johanna piti kädessään raskaustestiä, johon piirtyi kaksi haaleaa viivaa.
9.9.2005 maailmaan syntyi odotettu ja haluttu Jemina-vauva.
– Siihen tarvittiin vain yksi hedelmöityshoitokierros, Johanna hymyilee.
Johanna ja Jemina kertovat suhteensa syventyneen entisestään sen jälkeen, kun heidän välillään vuosia vellonut salaisuus oli lausuttu ääneen.
– Äiti on ihan oikeasti maailman paras äiti, Jemina sanoo.
Toukokuussa 2025 perhe juhlii yhdessä Jeminan valkolakkia.
Juhliin on kutsuttu myös Paula perheineen.