Jo kolmannen grungejätin nokkamies on poissa – tähdet muistavat Scott Weilandia

Muun muassa Nirvana-basisti Krist Novoselic ja näyttelijä Juliette Lewis tviittaavat Stone Temple Pilots -laulajan kuolemasta.

Stone Temple Pilots -yhtyeen laulajana parhaiten tunnettu Scott Weiland löytyi eilen torstaina kuolleena Scott Weiland & The Wildabouts -yhtyeen keikkabussista Minnesotassa.

Kiertuemanageri löysi laulajan bussista ja on vahvistanut tämän kuoleman eri medioille. Weiland kamppaili elämänsä aikana päihdeongelmien kanssa.

Scott Weiland on jo kolmannen 1990-luvun alun grunge-musiikkityylin suuren nimen nokkamies, joka on kuollut.

Nirvanan laulaja Kurt Cobain teki tunnetusti itsemurhan vuonna 1994. Alice In Chainsin keulahahmo Layne Staley puolestaan kuoli huumeiden yliannostukseen vuonna 2002.

Weiland oli kuollessaan 48-vuotias. Hän nousi julkisuuteen vuonna 1992, kun Stone Temple Pilots julkaisi debyyttialbuminsa Core. Albumilta julkaistu single Plush oli yhtyeen suurin hitti.

Katso kappaleen musiikkivideo alla.


Vuosina 2003-2008 Weiland toimi Guns N'Roses -yhtyeen entisten jäsenten Slashin ja Duff McKaganin tähdittämän Velvet Revolver -kokoonpanon laulajana.

Talvella 2013 Scott Weiland erotettiin Stone Temple Pilotsin laulajan paikalta. Viime vuosina hän teki musiikkia ja keikkaili The Wildabouts -yhtyeensä kanssa.

Monet tähdet ovat huomioineet Weilandin kuoleman Twitterissä.

– Todella ikävää kuulla Scott Weilandista, tviittasi Nirvanan basisti Krist Novoselic.

– Surullista kuulla Scott Weilandin kuolemasta. Hän oli eeppinen voima lavalla. Ajatukseni ovat hänen perheensä luona, kirjoitti näyttelijä-laulaja Juliette Lewis.

– Erittäin surullisia uutisia. Lepää rauhassa, tviittasi Blink-182 -yhtyeen rumpali Travis Barker.

– Olen syvästi suruissani. Ajatukseni ovat hänen perheensä luona, pahoitteli Jack Osbourne tviitissään.

Scott Weilandin kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen.

Kuuntele alta MTV Viihteen kokoama Scott Weiland -teemainen Spotify-soittolista!

R.I.P. Scott Weiland


Lue myös:

    Uusimmat