Jalkapalloliigan hännänhuippu JJK jäi maalittomaan tasapeliin Pietarsaaren Jaroa vastaan keskiviikkona. JJK hallitsi kotikentällään tapahtumia läpi ottelun, mutta maalinteko tuottaa joukkueelle edelleen suurta tuskaa.
Todellista läpimurtokauttaan Jaron tolppien välissä pelaava Jesse Öst oli jälleen huippuvireessä. Myös onni oli pietarsaarelaisten puolella, kun JJK:n Patrick Poutiaisen hurja kuti pysähtyi tolppaan ja Babatunde Wusun kaksi puskua osuivat ylärimaan.
- Muutama ihan ok torjunta. Pitää ne pallot torjua ylänurkistakin. Koko joukkue taisteli hienosti ja puolustus oli hyvää. Koko joukkueelle iso plussa hyvästä taistelusta, ottelun suurin sankari Öst vähätteli.
JJK-leirissä "pakkovoittopelistä" saavutettu pelkkä tasapeli oli kitkerä.
- Ketuttaa niin kuin pientä oravaa, jolla on hampaat poikki ja käpy jäässä. Öst oli kuin muuri. Yritykset olivat ihan hyviä, mutta kaverilla oli mies paikallaan maalissa, JJK-luotsi Juha Pasoja manasi.
- Olen todella ylpeä joukkueesta. Kun ottaa huomioon meidän painajaismaiset lähtökohdat sairastuvalla, niin tulos tyydyttää. Meillä oli muun muassa kaksi pelaajaa kolmosdivarista avauksessa, virkaveli Aleksei Eremenko summasi.
