Jets-luotsi suhtautuu tyynesti hämmästelyyn Patrik Laineen ympärillä – "Olen sanonut sitä alusta asti"

Winnipeg Jets -luotsi Paul Maurice Patrik Laineen kehittymisestä:"Hän ei ole nopein luistelija, mutta todella vahva kun pääsee vauhtiin" 8:27
Paul Maurice kommentoi Patrik Laineen poikkeuksellista alkukautta.

Winnipeg Jetsin Patrik Laine pelaa poikkeuksellista kautta NHL:ssä.

Aiemmin maalitykkinä tunnetuksi tullut Laine on kunnostautunut kuluvan kauden aikana myös syöttelijänä. Laine on kerännyt pelaamissaan 42 ottelussa 15 maalia ja 25 syöttöä.

Aiemmilla kausilla maalien ja syöttöjen suhde on ollut päinvastainen, joten muutos on aiheuttanut hämmästelyä. Winnipegin päävalmentaja Paul Maurice ei pidä Laineen kehitystä yllättävänä.

– Olen sanonut alusta asti, että hän on lähes yhtä hyvä syöttäjä kuin laukoja. Hän osaa syöttää ja löytää linjoja.

Maurice muistuttaa, että myös Laineen pelipaikalla Winnipegissä on ollut vaikutuksensa tilastoihin. Laine on pelannut paljon Mark Scheifelen ja Kyle Connorin kanssa ykkösketjussa.

– Nyt hän pelaa kahden pelaajan kanssa, jotka osaavat tehdä maaleja. Se muuttaa tilannetta siitä, missä hän aloitti.

Mauricen mielestä Laine on kehittynyt aiemmilta kausilta etenkin kiekottomana pelaamisessa ja 5-5-pelissä. Laine on oppinut yksinkertaistamaan peliään, mikä auttaa myös ketjun kahta muuta hyökkääjää.

– Tässä liigassa pelaaminen vaatii ennakointia, koska vauhti on niin kova. Jos joudut katselemaan, mitä muut tekevät, olet hidas. Hän pelaa kahden todella nopean pelaajan kanssa. Jos he joutuvat odottamaan päätöksiä, se hidastaa peliä. Laine ei ole kevytjalkaisin kaveri, mutta kun hän pääsee vauhtiin, hänen luistelunsa on vahvaa.

Juttu jatkuu videon alla. 

Patrik Laine summaa Jetsin alkukautta – 30 maalin vauhti ei tunnu riittävän kriitikoille:"Ihmiset saa ajatella mitä haluaa" 6:17
Patrik Laine kommentoi alkukauden otteitaan Winnipeg Jetsissä.
​​​​​​​

Maurice arvioi, että Laineen alkukautta hidasti hänen pitkälle venyneet sopimusneuvottelunsa, joiden takia hyökkääjä ei ehtinyt osallistumaan Winnipegin harjoitusleirille. Sama tilanne oli toisella Jets-tähdellä Kyle Connorilla.

– He eivät olleet aluksi niin hyviä kuin he voivat mielestämme olla. He tekivät töitä ja ovat nyt parempia kuin aiemmin. Yleisesti ottaen, uskon, että jos pelaaja ei pääse leirille, hän on takamatkalla. He ovat nyt kunnossa ja ovat olleet hyviä pari kuukautta.

Lue myös:

    Uusimmat