Jenni Kokander kiireisestä Putous-syksystä: Pieni välikuolema yllätti

Putouksen Jenni Kokander myöntää, että työläät viikot ovat välillä vaatineet veronsa.

Vaikka suosittu Putous nähdään televisiossa vain kerran viikossa, työllistää se näyttelijöitä ja ohjelman tekijöitä läpi viikon. Vapaapäiviä ei ole viikossa montaa, joten väsymys iskee moneen jossain vaiheessa kahdeksan viikon putkea.

Jenni Kokander kertoo puolivälin olleen itselleen työläin vaihe syksystä.

– Pieni välikuolema yllätti tuossa! Se taisi olla sellainen puolivälin väsymys, sillä olin samaan aikaan myös hieman kipeänä. Nyt taas olen havahtunut siihen todellisuuteen, että voi ei, enää kolme lähetystä jäljellä, Kokander naurahtaa.

Hetkellinen väsymys näkyi lähinnä alkuviikon puurtamisissa.

– Kaikki tuntui hetken ajan paljon normaalia raskaammalta, mutta tunne meni ohi yhtäkkiä. Viikolla oli haastavampaa kuin normaalisti, mutta lauantain suorassa lähetyksessä ei ollut mitään hätää, sillä silloin saa yleisöstä niin paljon adrenaliinia.

– Tämä työ on pääsääntöisesti niin hauskaa ja kivaa, ettei aina muista, kuinka iso ponnistus se samalla on.

Parin viikon päässä häämöttävän Putous-finaalin jälkeen Kokanderin kiireet kuitenkin helpottavat, sillä tuolloin näyttelijällä on edessään monta rentouttavaa viikkoa.

– Tein tarkoituksella niin, että joulukuussa ei ole paljoa töitä – pääpaino on silloin lepäämisellä ja arkeen asettumisella. Pitää siis nauttia nyt, kun tätä vielä on jäljellä!

Putous MTV3-kanavalla lauantaisin kello 19.30

Lue myös:

    Uusimmat