Jenkkien juoksusensaatio keskittyy päämatkalleen MM-kisoissa – satanen ohjelmaan myöhemmin: "Hän on valmis"

Noah Lyles tykitti hurjan ajan miesten 200 metrillä 2:00
Videolla Noah Lyles tykittää hurjan ajan 200 metrillä.

Jenkkiläinen pikajuoksuja Noah Lyles aikoo keskittyä Dohan MM-kisoissa päämatkalleen 200 metrille. 

Lyles, 21, on iso mestarisuosikki Dohassa 200 metrillä. Vaikka ajat ovat olleet hyviä satasellakin, hän aikoo juosta vain 200 metrin matkan Yhdysvaltojen mestaruuskisoissa.

Lyles juoksi Lausannessa ajan 19.50, joka teki hänestä kaikkien aikojen neljänneksi nopeimman miehen 200 metrillä. 

– Tuntuu, että petraan satasella joka juoksussa. Mutta muutaman päivän mietittyäni olen päättänyt pysyä suunnitelmassa ja keskittyä tänä vuonna 200 metrille, hän kertoi.  

Lyles aikoo juosta mukana pikaviestissä. Ensi vuonna satasen sileä tulee mukaan ohjelmistoon. 

– Hän on valmis. Hän on petrannut satasella nopeammin kuin kukaan meistä osasi odottaa, valmentaja Lance Brauman sanoi. 


Lue myös:

    Uusimmat