Jemman erikoinen uravalinta: Päivisin Frozen-Elsana, iltaisin prostituoituna

Tämän naisen uravalinta ei ole sieltä perinteisimmästä päästä. Naisen ammatit ovat herättäneet kohua etenkin lasten vanhempien keskuudessa. 

Aikuisviihdealalla tunnettu nainen Jemma Clark, 24, on nuoresta iästään huolimatta onnistunut luomaan itselleen uran, joka on saanut lukuisat ihmiset hämilleen. 

Päivisin nainen viihdyttää lapsia lastenkutsuilla Disneyn Frozen-elokuvasta tuttuna Elsana, mutta vaihtaa illan tullen asua hieman paljastavampaan suuntaan. Hän tarjoaa nimittäin öisin seksipalveluja ja ylläpitää aikuisviihdesivustoa. Näitä ammatteja yhdistää naisen mukaan into työskennellä ihmisten parissa. 

Asukokonaisuudet kuuluvat molempiin ammatteihin

Holly Lush -nimellä työskentelevä nainen mainostaa itseään luonnollisilla rinnoilla ja lupaa tarjota asiakkailleen unohtumattoman kokemuksen. Hän lupaa saapua asiakkaan luokse vain tunnin varoitusajalla, sillä hän kantaa aina mukanaan erilaisia asiaan kuuluvia asuja.

Rohkeista kuvista tunnettu nainen kertoo aloittelevansa uraansa myös lastenkutsujen viihdyttäjänä. Lapsia varten hän on luonut toisesta ammatistaan hyvinkin poikkeavia asukokonaisuuksia. 

– Olen onnistunut luomaan lastenkutsuille sopivia maskottiasuja ja kasvomaaleja. Olen valtavan lapsirakas ja minulla on erinomaiset ihmissuhdetaidot kaikenikäisiä kohtaan, Clark kertoo.

Monia vanhempia kuitenkin huolettaa aikuisviihdepalveluita tarjoavan naisen palkkaaminen lastenkutsuille. Tilannetta ei ainakaan paranna se, että Clark käyttää samaa puhelinnumeroa sekä aikuisviihde- että lastenkutsupalveluiden hoitamiseen.

Nainen ei ole suostunut kommentoimaan ammattinsa ristiriitaisuutta, vaan kertoo haluavansa työskennellä molemmissa ammateissa täydestä sydämestään.

– Rakastan maagisia lastenkutsuja, sillä silloin voin elää satumaailmassa, nainen kertoo.

Hän pukeutui Elsa-asuun myös hyväntekeväisyysjuhlassa, jossa hän keräsi lauluesityksellään rahaa kehitysmaiden lapsille. 

VIDEO: Millainen seksivälineistö on riittävä? Katso asiantuntijoiden vastaukset tähän kiperään kysymykseen. 

Lue myös:

    Uusimmat