(Ruf)
Kanadalainen Jeff Healey kuoli maaliskuun alussa syöpään, vasta 41-vuotiaana. Sairaudestaan huolimatta hän sai tämän levyn valmiiksi juuri ennen kuolemaansa.
Viimeiset vuodet Healey keskittyi soittamaan 1900-luvun alun traditionaalista jazzia. Yleisön ja keikkajärjestäjien pyynnöstä hän kuitenkin palasi silloin tällöin bluesiin ja bluesrockiin. Niitä hän soitti etenkin Torontossa, Jeff Healey´s Roadhouse -klubillaan. Osa levystä on äänitetty livenä tuolla klubilla ja Lontoon Islington Academyn keikoilla. Jazzlevyjen jälkeen kiekko on kaivattu paluu bluesrockiin.
Taustabändinä levyllä soittaa Roadhouse-klubin vakiobändi: Alec Fraser (basso ja laulu), Dave Murphy (koskettimet ja laulu), Al Webster (rummut) ja Dan Noordermeer (kitara ja laulu).
Levy kuvastaa Healeyn laajaa musiikkimakua ja bändin laajaa repertuaaria. I´m Torn Downin ja How Blue Can You Getin perusbluesista liikutaan Shake, Rattle And Rollin sekä Mess O´ Bluesin vanhan ajan pianovetoiseen rokkiin ja Jambalayan kaltaisiin ikivihreisiin. Lajien laaja skaala hoidetaan hyvällä maulla. Savuisessa klubissa oluen kera kelpaa mainiosti. Levyltä kuunneltuna ei toimi aivan yhtä hyvin.
Rennot live-tulkinnat ovat paikoin liiankin rentoja. Tyhjäkäyntiä on etenkin kakkoskitaristi Noordermeerin sooloissa. Ja tuo edellä mainittu Jambalaya alkaa sujuvasta tulkinnasta huolimatta olla liian puhkikelattua matskua.