Uskonnoton lapsi kuuli koulussa muutamia vuosia sitten hengellisiä sekä Jeesus-aiheisia lauluja.
Hämeen Sanomat kertoo, että vuonna 2022 Jeesus-aiheisia lauluja kuuntelemaan joutuneen lapsen äiti vie asian käräjille, sillä korvauksia ei irronnut Hämeenlinnan sivistys- ja hyvinvointilautakunnan päätöksen jälkeen.
Hämeen Sanomien mukaan hämeenlinnalaisessa koulussa syrjityksi tulleen lapsen äiti vie asian käräjille ja vaatii lapselleen 1 500 euron korvauksia korkojen kera uskonnottomana Jeesus-aiheisten laulujen kuuntelemisesta.
Lisäksi äiti haluaa kaupungin maksavan oikeudenkäyntikulut.
Kyse on tapauksesta, jossa 8-vuotias, uskonnoton lapsi oli kuullut koulussa vuonna 2022 järjestetyssä konsertissa hengellisiä ja Jeesus-aiheisia lauluja.
Lue myös: Valitukset uskonnollisesta syrjinnästä kouluissa räjähtäneet
Lokakuussa 2024 Hämeenlinnan kaupunki päätti maksaa lapselle korvausta 1 500 euroa, koska hänet oli pakotettu uskonnon harjoittamiseen.
Marraskuussa 2024 Hämeenlinnan sivistys- ja hyvinvointilautakunta kuitenkin kumosi kaupungin viranhaltijan rahapäätöksen eikä lapsi saanutkaan suositeltua korvausta asian ennakkotapauksellisen luonteen vuoksi.
Päätöstä perusteltiin myös sillä, että suosituksen sisältämän summan ja velvoittavuuden juridiset perusteet eivät ole yksiselitteiset.