Jättiyllätys! Esko Eerikäinen hyppää Salkkarit-rooliin

Kurkista Salkkareiden seuraavaan viikkoon! 0:44
Kurkista kuluvan Salkkarit-viikon tapahtumiin

Radiojuontaja Esko Eerikäinen tekee uuden aluevaltauksen.

Juontajana tunnettu Esko Eerikäinen pääse tekemään debyytin näyttelijänä Salatut elämät -sarjassa.

Aluevaltaus on miehelle täysin uusi, sillä hän ei ole näytellyt aiemmin juurikaan missään. Nyt mies nähdään Salkkareissa Petri-nimisen hahmon roolissa, joka tulee sekoittamaan Kallen juonikuvioita.

Mies päätyi Salkkareihin erikoista reittiä pitkin.  

– Haastattelin Pete Lattua, kun Salkkarit täytti 23 vuotta. Heitin haastattelun yhteydessä vitsinä, että ainut huono juttu Salkkareissa on se, etten ole itse ollut siellä. Se jäi Peten takaraivoon ja hän oli sanonut tuotannolle, että oletteko tietoisia, että Esko haluaisi päästä näyttelemään, Eerikäinen kertoo.


Eerikäisen roolihahmolle ja Latun näyttelemälle Kallelle syntyy romanssi. 

– Tämä oli roolina niin siisti, kun se vaatii tosi paljon. Se on jotain ihan muuta kuin mitä minä olen. En miettinyt kahta sekuntia pidempää, kun suostuin.

– Tuli hyvää palautetta ja Pete antoi hyviä neuvoja.

Näyttelemisessä miehelle haasteellisinta on ollut vuorosanojen opettelu.

– Siinä on ollut aika paljon tekstiä opeteltavana. Se on ollut haastavaa. En ollut koskaan tehnyt sitä ja ei ole ollut mitään tietoa tekniikasta.


Näyttelemisestä kasvoi miehelle uusi innostus, jota kohti hän haluaisi mennä myös tulevaisuudessa.

– Haluan ehdottomasti tehdä lisää. Nälkä jäi.

Eerikäinen kertoo olleensa myös ohjelman fani ja seuraa sarjan juonikuvioita ajoittain.

– Olen aika lailla perillä Salkkareista.

Salatut elämät arkisin klo 19.30 mtv-palvelussa ja MTV3-kanavalla. Jaksot katsottavissa viikkoa ennen C Moressa!


Lue myös:

    Uusimmat