Jättiomaisuuden uransa jälkeen tehnyt F1-kuski oli patalaiska – jouduttiin patistamaan lenkille aamuisin: "Usein mietin, oliko hän vasta matkalla kotiin baarista"

Ferrarillakin ajanut Eddie Irvine oli huoleton ja ahkerasti ulkona viihtyvä veijari aktiiviurallaan. Playboyn maineessa ollut pohjoisirlantilainen aiheutti usein harmaita hiuksia tallipäällikölleen.

Ex-tallipäällikkö Eddie Jordan muistelee takavuosien alaistaan Irvinea irlantilaisen verkkosivuston Off The Ballin haastattelussa.

Sekä Jordanin tallissa että pitkään myös Ferrarilla ajanut Irvine nousee haastattelussa puheeksi, kun toimittaja muistaa nähneensä Jordanista kuvamateriaalia lenkkeilemässä aamutuimaan.

– Sen tarkoituksena oli vain saada Eddie Irvine tekemään jotain. Hänellä oli tapana vain istua ahterillaan päällä asunnossaan koko päivän. Hän oli kaikkein aikojen laiskin kuljettaja, Jordan kuvailee.

Jordan kertoo palkanneensa Irvinelle henkilökohtaisen valmentajan, jonka tehtävänä oli patistaa F1-kuski lenkille.

– Se ei sopinut hänen tyyliinsä, sillä hän oli yökerhoissa viihtyvä kaveri, eikä herännyt yleensä kuin vasta 12:lta ja joskus vielä myöhemmin.

Jordanin palkkaama valmentaja lopulta sai kuin saikin Irvinen juoksemaan lenkkejä aamujen valjetessa Oxfordin kaduilla.

– Usein mietin, oliko hän vasta matkalla kotiin baarista vai oliko hän todella juuri noussut ylös sängystä, Jordan kertoo huvittuneena.

– Sellainen Eddie Irvine oli, hän oli täysin erilainen eläin.

Irvine ajoi Jordanilla vuosina 1993–1995 ja vietti neljä seuraavaa kautta Ferrarilla. Sen jälkeen Irvine ajoi vielä F1-uransa kolme viimeistä kautta Jaguarin leivissä.

Kasvatti omaisuuttaan uran jälkeen

Jordan kuvailee huoletonta pohjoisirlantilaista Irvinea hilpeäksi mutta erittäin raivostuttavaksi alaiseksi.

– Sellaista elämä usein on, urheilussa tapaa paljon mahtavia persoonia läpi elämän, Jordan sanoo.

Parhaiten Irvine muistetaan Michael Schumacherin kakkoskuskina Ferrarilla, mutta osasi hän ajaa itsekin menestyksekkäästi, kun tarve vaati. Osoitus siitä saatiin, kun Schumacher joutui sivuun loukkaantumisen vuoksi kesken kauden 1999.

Irvine nappasi tuolla kaudella neljä voittoa ja oli MM-sarjan kakkonen McLarenin Mika Häkkisen jälkeen.

– Hänellä oli ovela tapa tehdä asioita. Jälkikäteen ajateltuna hän oli luultavasti yksi nokkelimmista ja älykkäimmistä tyypeistä, Jordan arvioi.

F1-uransa jälkeen Irvine on rikastunut entisestään tuottavien sijoitustensa avulla. Hänen omaisuutensa arvoksi on arvioitu yli sata miljoonaa euroa.

– Hänellä oli mahtava kyky tietää, missä hän on ja miten saada kaikki irti tilanteesta. Enkä puhu nyt vain moottoriurheilusta, vaan myös hänen myöhemmästä elämästään, Jordan kehuu.

Lue myös:

    Uusimmat