Jatkosotatutkijoille riittää töitä - puna-armeijan suurhyökkäyksestä 70 vuotta

Jatkosodan suurhyökkäyksen alkamisesta on kulunut 70 vuotta.

Neuvostoliiton hyökkäys itärajalla kesäkuun 9. päivänä johti Kannaksen murtumiseen ja Viipurin menetykseen. Monet sodanjohtoon ja Mikkelin Päämajan toimintaan liittyvät tiedot ovat historintutkijoiden mukaan yhä selvittämättä.

– Päämajaa koskeva jatkosotatutkimus on keskittynyt paljolti henkilöristiriitoihin ja sodan lopputulokseen. Päämajan toimintamekanismit ovat yhä osin tuntemattomia. Tutkimusaiheita riittää, arvioi dosentti Mikko Karjalainen Maanpuolustuskorkeakoulusta.

Päämajassa työskenteli enimmillään noin 2 200 henkilöä. Upseereita heistä oli 400-600 tilanteen mukaan. Mannerheimin luoma organisaatio oli erittäin monimutkainen ja hänelle alistettu.

"Tutkitaan mitä jäi tekemättä"

Esimerkiksi sitä on tutkittu vähän mitä suurhyökkäyksen alla sotilasjohdossa tehtiin ja erityisesti mitä jätettiin tekemättä.

– Monet asiat odottavat vielä lopullista totuutta. Uskon, että esimerkiksi Kannaksella suurhyökkäyksen aikana toimineen neljännen armeijakunnan johtamisesta tai Viipurin menetyksestä saadaan vielä uutta tietoa, uskoo everstiluutnantti ja sotatieteiden tohtori Janne Mäkitalo.

Maasotakoulussa työskentelevä Mäkitalo toimii myös Etelä-Karjalan kadettipiirin puheenjohtajana ja alkuviikosta Lappeenrannassa järjestettävän Tulimyrskyn keskellä -juhlaseminaarin johtajana.

– Tämä on kunnianosoitus suurhyökkäyksen torjujille, Mäkitalo määritteli.

Lappeenrannassa kuullaan kahden päivän aikana kymmenkunta tieteellistä esitystä suurhyökkäyksestä ja sotatoimista erityisesti Karjalan Kannaksella.

Brutaalia jyräämistä

Itäraja repesi 70 vuotta sitten aamuviideltä. Se oli rauhalliseen asemasotaan tottuneille Suomen sotilaille karmea herätys kesäaamuun.

– Mikään yksittäinen taisteluväline ei tullut rintamasotilaalle tai sodanjohdolle yllätyksenä vaan se massiivinen brutaali voima jolla rintamalla tulivalmistelulla jyrättiin suomalaisten asemia ja se massiivinen yhtymien määrä joka yllätti puolestaan Päämajan.

Tieto tuli lounaalle

Puna-armeija harjoitteli hyökkäystä kuukauden ja sen ylivoima oli musertava. Suomen sotilasjohto ei kesäkuun 9. päivänä tiennyt mitä oli tapahtumassa.

– Esimerkiksi Mikkelin Päämajassa ei ollut vielä selvyyttä siitä onko kysessä suurhyökkäys vai onko kyseessä paikallinen hyökkäys joka pystytään paikallisin voimin torjumaan.

Vasta seuraavana päivänä Päämajan lounaalle tuli tieto, että neuvostoliittolaiset olivat jo Rajajoella.

– Se hiljensi Mannerheimin ja muutkin sotilaat, Karjalainen kertoo.

Käskyjä ei valvottu

Sotilasjohdolla oli asemasotavaiheen aikana useita vuosia aikaa valmistautua hyökkäykseen, mutta puolustusvalmistelut olivat kesäkuussa 1944 yhä keskeneräiset. Näin siitä huolimatta, että tiedustelutietoa oli vihollisesta runsaasti käytettävissä.

– Tiedon analysointi ja ennen kaikkea se miten siihen tietoon sitten reagoitiin jäi ehkä Päämajassa puutteelliseksi, Karjalainen arvioi.

Päämaja ei valvonut esimerkiksi linnoittamiskäskyjensä noudattamista ja puolustusasemien surkeus paljastui ikävällä tavalla viimeisinä viikkoina

– Käytännössä se johti siihen, että sotatoimiyhtymiä kyllä ohjeistettiin ja käskettiin kiihdyttämään puolustusvalmisteluja kevään -44 aikana mutta niiden puolustusvalmistelujen kiihdyttämisen toimeenpanon valvontaa ei tehty Päämajan toimesta, Karjalainen muistuttaa.

Uhka tunnistettiin ja joukkoja lisättiin, mutta puolustusvalmistelut eivät kuitenkana edenneet riittävästi.

Pääaseman heikkous oli katastrofi

Suomen puolustus Kannaksella perustui kolmen eri puolustuslinjan olemassaoloon. Uloimpana oli Pääasema ja sen takana ensin VT-asema ja sitten VKT-asema paikkakuntien mukaan nimettynä.

Ensimmäisenä vihollista vastassa ollut heikko pääasema menetettiin parissa vuorokaudessa. Se oli avoimessa maastossa erityisesti Valkeasaaren lohkolla.

– Syy minkä takia jouduttiin tyytymään tällaisiin huonoihinkin maastonkohtiin johtui siitä, että haluttiin pääasema ryhmittää mahdollisimman lyhyeksi 65 kilometrin mittaiseksi asemaksi jotta mahdollisimman vähän joukkoja asemasodan aikana sitoutuisi sen puolustamiseen, Mäkitalo sanoo.

Sata kaatunutta heti

Suomen sodanjohto toivoi koko ajan, että sota loppuisi ennen kuin esimerkiksi pääasemaa tarvittaisiin.

– Näihin pääaseman linnoitteisiin jäätiin odottamaan, että sota ratkeaa muiden toimesta kuin Suomen toimesta, kenttäarmeijan toimesta ja Karjalan Kannaksella. Käytännössä Leningradin kukistuminen oli se mitä odotettiin ja Neuvostoliiton puolustusjärjestelmän romahtaminen mitä ei sitten tapahtunutkaan, everstiluutnantti Mäkitalo kertaa.

Suurhyökkäys vaati ensimmäisenä päivänä pelkästään Kannaksella noin sadan suomalaissotilaan hengen ja se oli vasta alkusoittoa. 

Lue myös:

    Uusimmat