Jäteauton kuljettaja Turun siltaturmasta: Nosturi ei ollut ylhäällä

Turussa tänä aamuna sattuneessa siltaturmassa vältyttiin onnekkaasti henkilövahingoilta. Kevyen liikenteen silta romahti aamukymmeneltä, kun siltaa alittaneen jäteauton nosturi osui siihen.

Kukaan ei loukkaantunut, sillä silta oli tyhjä onnettomuuden sattuessa. Päivystävä palomestari Timo Saarinen kertoo, että myöskään vastaantulevien kaistalla ei ollut ketään.

- Sillasta putosi 3-4 metriä kanttiinsa olevia betonilohkareita vastaantulevien kaistalle. Tiellä oli myös sillan metallikaiteita, Saarinen kertoo MTV:n uutisille.

Myös jäteauton kuljettaja säästyi vammoilta.

- Kuljettajalle ei käynyt mitenkään, koska sillan palaset eivät pudonneet auton hytin päälle. Ne osuivat siihen vain vähän.

Päivystävän palomestarin mukaan jäteauton kuljettaja on sanonut, että auton nosturi ei olisi ollut ylhäällä.

- Meillä on kyllä epäilys, että olisi ollut. Vaikka lunta on tullut, ei senkään niin paljon pitäisi nostaa autoa, Saarinen pohtii.

Ratsumiehenkatu suljettiin kolmeksi tunniksi turman jälkeen, mutta se on nyt jo avattu liikenteelle.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat