Vahvasti Trondheimissa esiintynyt Jasmi Joensuu joutui pettymään jo perinteisen sprintin välierissä.
Joensuu aloitti sprinttiurakkansa upeasti olemalla aika-ajojen nopein. Sama tahti jatkui vielä alkuerissä, kun hän sivakoi erävoittoon jättäen taakseen sprinttitähdet Jonna Sundlingin ja Kristine Stavås Skistadin.
Välierissä Joensuu oli hyvissä iskuasemissa aina viimeiseen laskuun tultaessa, mutta ensimmäisen välierän kyttäily mäen päällä pudotti suomalaisen hankalaan asemaan.
Joensuu jäi lopulta niukasti välieränsä kolmanneksi, eikä hän selvittänyt tietään finaaliin, koska toisen välierän aikavertailuajat olivat reilusti parempia.
Naisista Johanna Matintalo, Jasmin Kähärä ja Amanda Saari karsiutuivat jo alkuerissä.
Naisten kilpailun voitti lopulta Johanna Hagström dramaattisen sprinttifinaalin jälkeen. Emma Ribon oli toinen ja finaalissa kaatunut Linn Svahn kolmas. Niin ikään kaatunut Sundling jäi neljänneksi.
Myös Lauri Vuorisen kilpailu päättyi välierävaiheeseen. Vuorinen jäi omassa välierässään viidenneksi.
Joni Mäki, Niilo Moilanen ja Ristomatti Hakola puolestaan jäivät alkueriin.

