Jarmo Kekäläisen kilpeen iso tahra NHL:ssä – Lähde: Columbuksen omistajaporras osoitti turhautumisensa

Päävalmentajansa Mike Babcockin "puhelinskandaalin" seurauksena erottanut Columbus Blue Jackets kohdistaa nyt omistajiensa voimin entistä enemmän painetta myös Babcockin palkanneen GM Jarmo Kekäläisen suuntaan, kertoo seuraa läheltä seuraava The Athleticin toimittaja Aaron Portzline.

Pelaajiensa puhelimien kuvia tutkimaan hamunnut Babcock sai seuran peräsimestä potkut ennen ensimmäistäkään ottelua. Valmentajaurallaan kaiken voittanut Babcock oli Brad Larsenin jälkeen jo toinen perättäinen, selkeästi epäonnistunut päävalmentajavalinta Kekäläiseltä. 

Vuosina 2015-2021 Columbusta valmentanut John Tortorella luotsasi seuran 41 pudotuspeliotteluun, joiden voittoprosentiksi muodostui 41,9. Kaudella 2016-2017 Tortorella valittiin NHL:ssä vuoden valmentajaksi.

Nyt Babcockin tilalle palkattiin NHL-tasolla katsomaton kortti, kahdesti seuran päävalmentajan tehtäviin ehdolla ollut Babcockin apuvalmentaja Pascal Vincent.

Seuran omistajien kärsivällisyys on tietojen mukaan käymässä vähiin edellä mainitut palkanneen Kekäläisen kohdalla. 

– Omistajina olemme todella turhautuneita ja pettyneitä viikon tapahtumista, seuran julkaisemassa tiedotteessa kerrottiin.

Omistajat ilmoittivat olleensa yksimielisiä Kekäläisen ja kiekkotoimintoja johtavan John Davidsonin kanssa päätöksestä irtisanoa Babcock.

– Viime kauden jälkeen keskustelimme suoraan tavoitteistamme ja odotuksistamme tulevan kauden kehitykseemme kaukalossa. Ne odotukset ovat yhtä voimassa ja saavutettavissa, joten emme odota tässä vaiheessa lisämuutoksia jääkiekon johtoryhmäämme, tiedotteessa sanottiin.

The Athletic tulkitsi tiedotetta siten, että jos tulokset eivät parane, myös vuodesta 2013 GM:nä toimineen Kekäläisen työpaikka on vaarassa.  

Columbus sijoittui viime kaudella runkosarjassa viimeiseksi. Columbus on selviytynyt historiassaan pudotuspeleihin kuudesti, mutta voittanut vain kaksi pudotuspelisarjaa. 

Lue myös:

    Uusimmat