Järkyttävä välikohtaus tallentui videolle: isä yritti puukottaa toista nuorten jalkapalloturnauksessa

Espanjassa järjestetyssä kansainvälisessä nuorten jalkapalloturnauksessa nähtiin järkyttävä välikohtaus, kun isän kerrotaan yrittäneen puukottaa toista paikalla ollutta isää.

Cádizissa pelatun Iber Cupin katsomosta otetussa kuvamateriaalissa näkyi, kuinka kaksi henkilöä riitelivät ennen kuin tilanne riistäytyi täysin käsistä.

Yksi mukana olleista miehistä näytti vetävän taskustaan terävän esineen, jolla hän yritti puukottaa toista miestä.

Hyökkäyksen uhriksi joutunut mies säästyi kuitenkin sivullisten väliintulon ansiosta. Hän käveli tilanteesta tuskaisen näköisenä pois, päätään pidellen.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Espanjalaissivustot Marca ja Cope kertovat, että kyseinen mies uhkasi ihmisryhmää muutaman metrin päässä ottelusta, jossa kaksi lapsijoukkuetta pelasivat vastakkain.

Raporttien mukaan välikohtaus päättyi siihen, että useat ihmiset pysäyttivät hyökkääjän, jolloin tilanteessa vältyttiin suuremmalta tragedialta. Poliisi on jälkeenpäin pidättänyt hyökkääjän.

Iber Cupiin kutsutaan nuorisojoukkueita eri puolilta maailmaa. Poikien joukkueita on mukana 6-vuotiaista 19-vuotiaisiin, kun taas tyttöjen joukkueita 13-vuotiaista 18-vuotiaisiin.

Maailman suurimmat seurat, kuten Liverpool, Paris Saint-Germain, Atletico Madrid ja Benfica, ovat kaikki lähettäneet nuorisojoukkueensa turnaukseen aiempina vuosina. Vuoden 2023 tapahtumat järjestetään Espanjassa, Portugalissa ja Brasiliassa.

Lue myös:

    Uusimmat