AIK ja Djurgården kohtasivat Tukholman derbyssä viikonloppuna. AIK vei perinteikkään ottelun 2-0 lukemin. 20-vuotias David Götelid oli matkustanut ystäviensa kanssa seuraamaan ottelua. Porukan oli tarkoitus lähteä pelin jälkeen junalla takaisin kotikaupunki Arbogaan. Sen sijaan he joutuivat poliisin piirittämäksi ja saivat ottaa vastaan pampuniskuja sekä uhkauksia.
Götelid kertoo, että heidät piiritettiin ja pakotettiin maahan poliisin toimesta.
– Kaikki kävi niin nopeasti, Götelid sanoi Mitt i Stockholmille.
Tapahtumasarja sai alkunsa, kun porukka oli matkalla ravintolaan. Poliisi oli kuitenkin tukkinut tien ja heitä pyydettiin kulkemaan toista reittiä. He joutuivat kadulle, jossa oli useita vastustajan joukkueen kannattajia. Tilanne alkoi kuumentua ja he päättivät lähteä pois välttääkseen tappelun.
Heitä seurattiin kulman taakse, mutta ei suinkaan vihaisten fanien toimesta vaan poliisien, jotka olivat täydessä mellakkavarustuksessa.
– Nostimme kädet ylös osoittaaksemme, että tilanne oli rauhallinen. He olivat kuitenkin erittäin aggressiivisia ja käskivät meitä maahan, Götelid kertoo.
Muutamassa hetkessä ryhmä sai kokea useita pampuniskuja ja yksi sai naamaansa pippurisuihketta. Poliisi piiritti heidät sekä muut AIK-kannattajat. Yksi pojista nauhoitti tapahtumat Snapchat-silmälaseillaan, jotka jatkuvasti kuvaavat 10 sekunnin pätkiä. Yhdessä vaiheessa poliisi sanoi yhdelle pojista, että laittaa puhelimen pois. Poika ei totellut ja poliisi yritti riuhtoa puhelinta tämän kädestä.
– Pitääkö minun katkaista sormesi? kysyi poliisi pojalta.
– Kaikki kuulivat sen, enkä ymmärrä miksi hän sanoi niin. Teimme koko ajan kaiken, mitä he käskivät, koska emme halunneet riitaa, Götelid sanoo.
Yhdeltä tarkastettiin henkilöpapereilta, toinen joutui ruumiintarkastukseen. Oltuaan noin puoli tuntia sateessa, laittoivat poliisit täysi-ikäiset tyhjään bussiin ja alaikäiset ajettiin pois sekä heidän huoltajilleen tehtiin ilmoitus. Jonkin ajan matkanteon jälkeen poliisit päästivät heitä pareittain pois kyydistä. Kaikki eri paikkoihin ympäri Nynäshamnia. Götelid päästettiin ulos Ösmossa toisen pojan kanssa, jota hän ei tuntenut.

