Mainos

Järjestö: Yhdysvallat vetäytyi taas yhdestä tukikohdasta Pohjois-Syyriassa

6:15
Uutisvideolta voit katsoa uutisjutun Turkin hyökkäyksestä Syyrian kurdialueelle.

Yhdysvaltain sotajoukot ovat tänään vetäytyneet yhdestä tukikohdasta Pohjois-Syyriassa, kertoo Syyrian sotaa seuraava Syrian Observatory for the Human Rights -järjestö (SOHR).

Uutistoimisto AFP:n kirjeenvaihtaja on nähnyt yli 70:n Yhdysvaltain ajoneuvon kulkevan läpi Tal Tamrin kaupungin helikopterisaattueessa ja lastinaan sotavälineitä.

SOHR-järjestö kertoo, että saattue on evakuoinut Sarrinin sotilastukikohdan. Sarrin on järjestön mukaan Yhdysvaltojen suurin sotilastukikohta Pohjois-Syyriassa ja se sijaitsee Turkin suunnitteleman turvavyöhykkeen laidalla.

Turkki ja Yhdysvallat sopivat torstaina viisipäiväisestä tulitauosta Turkin käytännössä haltuunsa saamille alueille.

Tulitaukosopimuksen ehtona oli, että kurdit vetäytyvät rajan tuntumasta alueelta, jolle Turkki haluaa perustaa turvavyöhykkeen ja jonne Syyrian sotaa paenneet voisivat palata. Kurdijoukoilla on tiistai-iltaan aikaa asti poistua.

Juttu jatkuu aihetta käsittelevän uutisvideon jälkeen. 

1:04

Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan alkoi, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti aiemmin tässä kuussa vetävänsä Yhdysvaltain joukkoja pois alueelta.

Päätös tuomittiin laajalti niin kotimaassa kuin maailmallakin, sillä kurdit ovat olleet Yhdysvaltojen liittolaisia äärijärjestö Isisin vastaisessa taistelussa. Turkki puolestaan pitää kurdeja terroristeina.

Yhdysvaltalaisjoukkojen on tällä viikolla kerrottu vetäytyneen muiltakin Pohjois-Syyrian alueilta.

Turkki toivoo Yhdysvalloilta vaikutusvaltaa

Aiemmin Turkki kehotti Yhdysvaltoja käyttämään vaikutusvaltaansa, jotta Pohjois-Syyrian kurdijoukot vetäytyisivät rajan tuntumasta. Asiaa kommentoi presidentti Recep Tayyip Erdoganin edustaja.

–  Olemme sitoutuneet tähän sopimukseen, tiedottaja Ibrahim Kalin totesi uutistoimisto AFP:lle.

Juttu jatkuu uutisvideon jälkeen. 

4:55

–  Viiden päivän kuluessa heidän (kurdien) pitäisi lähteä, ja olemme käskeneet amerikkalaisia kollegoitamme käyttämään vaikutusvaltaansa ja yhteyksiään, jotta he voivat varmistaa kurdijoukkojen lähtemisen ilman minkäänlaisia välikohtauksia.

Presidentin edustaja myös vakuutti, ettei Turkki ole miehittämässä naapurimaansa alueita ja että se on noudattanut tulitaukosopimusta.

Turkki uhkaa päiden murskaamisella

Tulitauon menestyksestä on kuitenkin eri näkemyksiä. Syyrian demokraattisten kurdijoukkojen johtaja Mazloum Abdi sanoi lauantaina, että Turkki estää kurdijoukkoja evakuoitumasta Ras al-Ainin alueelta Koillis-Syyriassa.

Abdi sanoi lisäksi AFP:lle puhelimessa, että kurdijoukot ovat jatkaneet sotilasoperaatioita Isisiä vastaan Syyriassa.

Turkki kiisti Abdin syytökset ja syytti kurdeja väärän tiedon levittämisestä sekä tulitauon aikana tehdyistä hyökkäyksistä. Turkin presidentti Erdogan sanoi lauantaina, että Turkki murskaa kurditaistelijoiden päät, jos nämä eivät vetäydy turvavyöhykkeeltä.

Juttu jatkuu aihetta käsittelevän videon jälkeen. 

15:33

SOHR:n mukaan perjantaina Turkin iskuissa olisi kuollut 14 siviiliä. Järjestön kirjanpidosta selviää, että yli 500 ihmistä on saanut surmansa taisteluissa runsaan viikon aikana ja noin 300 000 siviiliä on joutunut lähtemään kodeistaan. Kuolleista yli 70 on siviilejä.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan Turkki ja sen liittolaiset ovat syyllistyneet vakaviin sotarikoksiin Pohjois-Syyrian hyökkäyksen aikana. Amnestyn mielestä Turkki ja liittolaiset ovat osoittaneet häpeällistä piittaamattomuutta siviilien hengestä. 

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja