Jari Isometsä näkee selkeän syyn, mistä Iivo Niskasen heikko vire johtuu – "Noin helppoa sprinttiä ei tänä vuonna enää tule"

Anne Kyllösen erinomainen puolivälierähiihto Tour de Skin lauantain sprintissä ei ollut MTV Urheilun hiihtoasiantuntijalle Jari Isometsälle yllätys. Harvinaiset menestysmahdollisuudet jäivät Isometsän mukaan kuitenkin niin Kyllöseltä kuin välierään myös jääneeltä Iivo Niskaselta lauantaina käyttämättä.

Kyllönen oli lopulta lauantain lopputuloksissa seitsemäs.

– Meneminen on ollut jo ennen tätä perusvarmaa tasoa. Nythän oli sillä tavalla poikkeuksellinen sprinttikilpailu, että väkeä oli aika vähänlaisesti. Naisia oli karsinnassa mukana vain 44 ja kohtuullisen moni kova sprintteri puuttui. Sitäkin taustaa vasten odotin välieräpaikkaa, ja odotin sitä myös Kerttu Niskaselta, Isometsä sanoo.

– Vielä välierässäkin Kyllösen hiihto oli pirteää. Sprinttiä ajatellen, ne saumat olivat nyt parhaimmillaan. Noin helppoa sprinttiä ei tänä vuonna enää tule. Tarkoitan tällä nimenomaan sitä, että aika paljon sprinttereitä puuttui sekä miesten että naisten kilpailusta.

Iivo Niskasen raju loppukiri puolivälierässä oikeutti välieräpaikkaan, mutta kuten Niskanen kilpailun jälkeen itse Ylen haastattelussa sanoi, Tourin kokonaisrasitus oli imenyt paukut tyhjiksi.

– Iivon meno näytti vähän samalta kuin se on koko ajan näyttänyt. Huippukunto ei ole ihan sattunut kohdalle, Isometsä arvioi.

Isometsä näkee yhdeksänneksi lauantaina jääneen Niskasen suoritusten taustalla hiihtäjän uudet tavoitteet ja lähestymistavat. Maailmancupin kokonaiskilpailun voittaminen vaatii erilaisia ominaisuuksia kuin täsmäiskut arvokisoissa. 

– Iivolla on tietenkin nyt poikkeuksellinen vuosi verrattuna kaikkiin muihin vuosiin. Aikaisemmin Iivo on valinnut kilpailuja, joissa hiihtää. Hän on myös jättänyt kisoja välistä ja pystynyt valmistautumaan tiettyihin perinteisen hiihtotavan täsmäiskuihin. Nyt tavoitteena on ollut maailmancupin kokonaiskilpailun voitto. Uusi tilanne näkyy Iivossa siten, ettei ole ihan päivästä toiseen valmiuksia hiihtää kilpaa, Isometsä sanoo.

– Jos lähdetään perkaamaan Touria ensimmäisestä kilpailusta asti, oikeasti hyviä hiihtoja Iivolla on tasan yksi kappale. Jos ollaan rehellisiä, sprintin tulos oli tämänhetkisen kunnon edellyttämä tulos. Tilanne oli sikäli sama kuin Annella, että sprinttereitä puuttui miehissä valtava määrä, Isometsä sanoo.

Tour de Ski huipentuu sunnuntaina naisten ja miesten kymmenen kilometrin loppunousuun. Kilpailut alkavat kello 14.15.

Lue myös:

    Uusimmat