Jari Isometsä löylyttää ruotsalaistähteä: "Eikö ihminen opi" – kertoo, mihin viestin kultamitali ratkesi

Ruotsin naisten joukkue hiihti Pekingin viestissä kolmanneksi, kun Suomi kukistui loppusuoralla tiukasti.

Sinikeltainen joukkue oli yksi ennakkosuosikeista, mutta yksi joukkueen syömähampaista petti pahemman kerran.

– Jaksaa hämmästyttää Frida Karlssonin taktinen pelisilmä päivä toisensa jälkeen, että eikö ihminen opi, Jari Isometsä kommentoi Ruotsin kolmannen viestinviejän hiihtoa.

Ruotsin kaksi ensimmäistä viestinaista toivat joukkueen vaihtoon neljäntenä 25 sekuntia kärjen perässä. Karlsson lähti ajamaan kärkeä kiinni ennakkoluulottomasti.

– Jos kultamitalin kohtaloa ajatellaan, niin se ratkesi siihen, kun Frida Karlsson tippui Kerttu Niskasen peesistä. Karlsson hiihti taas taktisesti täysin käsittämättömän hiihdon, Isometsä hämmästelee.

– Hän veti koko ajan, vaikka ei ole ollut kunnossa ja kisat eivät ole menneet hyvin. Hänellä oli kuitenkin perässään Kerttu Niskanen, ja vetovastuu olisi pitänyt antaa toiselle urheilijalle.

Ruotsin Jonna Sundling paikkasi Karlssonin romahduksen ja otti ankkuriosuudella Suomen ja Norjan kiinni noin 20 sekunnin takamatkalta. Sundlingin mahtihiihto nosti Ruotsin lopulta pronssille.

– Sundling olisi ottanut Venäjän luultavasti kiinni, ja Ruotsi olisi ollut loppusuoralla taistelemassa kultamitalista, Isometsä sanoo.

Ruotsi hävisi hopean lopulta vain kahdella ja puolella sekunnilla.

– Vähintään hopea paloi Ruotsilta Karlssonin taktiseen pelisilmään, Isometsä lataa.

Kulminaatiopiste ykkösosuudella

Isometsän mielestä toinen viestin tärkeistä hetkistä nähtiin jo avausosuudella.

– Toinen kulminaatiopiste oli ykkösosudella, kun Venäjä ja Saksa karkasivat, eikä heitä saatu enää kiinni.

Saksa oli kahden osuuden jälkeen kärjessä yli 20 sekunnin erolla kolmanteen joukkueeseen, ja vapaan osuuksilla saksalaiset Victoria Carl ja Sofie Krehl eivät päästäneet takaa-ajajia kantaansa Venäjää lukuunottamatta.

– Se, että Saksa oli kahden osuuden jälkeen Suomea edellä, ei ollut yllätys. Olin luottavainen ankkuriosuudelle, että Krista ajaa Sofie  Krehlin 20 sekunnin etumatkan kiinni, Isometsä kertoo.

Toisin kuitenkin kävi, ja Krehl onnistui pitämään sekä Suomen että Ruotsin takanaan, vaikka väsyikin loppua kohti.

Lue myös:

    Uusimmat