Japani haluaa eläkeläiset töihin

Japanissa väestö ikääntyy ennätystahtia. Maan hallituksen tänään julkaiseman raportin mukaan yli 65-vuotiaiden osuus kaikista asukkaista nousee 40 prosenttiin vuoteen 2060 mennessä.

Samaan aikaan syntyvyys on kääntynyt laskuun, kun nuoret lykkäävät perheen perustamista.

Ikääntyvä väestö tuo maalle taloudellisia haasteita, kun työikäisten määrä vähenee. Ratkaisuksi hallitus ehdottaa eläkeläisten panosta työelämään. Sen mukaan monet eläkkeelle jäävät haluaisivat jatkaa töissä, mutta työpaikkoja ei ole tarjolla.

-Talouskasvun vauhdittamiseksi Japanin täytyy luoda yhteiskunta, jossa yli 65-vuotiaat voivat tehdä töitä, hallituksen raportissa todetaan.

Viime vuonna Japanissa oli noin 30 miljoonaa yli 65-vuotiasta eli reilu 23 prosenttia maan väestöstä. Luku on maailman suurimpia.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat