Jännittävä paljastus edessä – Antti J. Jokisen kansainvälisen elokuvasarjan suuret suomalaistähdet julkistetaan suorassa lähetyksessä

He tähdittävä Suomen seuraavaa kansainvälistä elokuvaa – MTV paikalla esittelytilaisuudessa 13:47

Keskiviikkona 11. joulukuuta paljastetaan Antti J. Jokisen tulevan suurelokuvaprojektin suomalaiset tähdet. 

Ohjaaja Antti J. Jokinen työstää uutta suurelokuvaprojektia, joka perustuu Suomen myydyimmän kirjailijan Ilkka Remeksen suosituimpiin kirjoihin. 

Elokuvaa tähdittävät Suomen kansainvälisesti tunnetuimmat näyttelijät, jotka paljastetaan tänään Helsingissä pidettävässä lehdistötilaisuudessa kello 14. 

Suurtuotantoa kuvataan niin Suomessa kuin ulkomailla. Tuotanto on monella tapaa poikkeuksellinen ja moderni: siinä käytetään esimerkiksi ensimmäistä kertaa Suomessa tulevaisuusteknologiaa ja pelimoottoreita sisällön luomisessa. 

Hanke toteutetaan yhteistyössä SF Studiosin ja C Moren kanssa. 

Jokinen on ohjannut useita menestyselokuvia, kuten kansainvälisen kauhuelokuvan The Resident (2011), kirjailija Sofi Oksasen menestysromaaniin pohjautuvan elokuvan Puhdistus (2012) sekä Lapin sodasta kertovan elokuvan Kätilö (2015).

Jokisen elokuvia ovat tähdittäneet muun muassa hänen vaimonsa Krista Kosonen sekä Laura Birn ja Peter Franzén.

Lue myös:

    Uusimmat